Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Unelmia ja toimistohommia

Kirjoitettu 15.04.13
Esseen kirjoittaja: Timo Perttunen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Tiimit ja tuloksekas yritys
Kirjan kirjoittaja: Jon R. Katzenbach, Douglas K. Smith
Kategoriat: 1. Oppiminen, 2. Yhteisöllisyys, 2.2. Tiimityön taidot ja työkalut, 2.5. Yhteisöllisyyden klassikot, 3.3. Yrityksen roiminnan kehittäminen, 4.3. Johtamisen ja organisaation kehittämisen työkalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Tiimit ja tuloksekas yritys

 

Kevät 2013, kohta kesä… Auringon pitäisi jo paistaa, mutta jostain syystä sataakin vain vettä. Ulkona pitäisi olla jo lämmin, mutta jostain syystä siellä on kylmä. Kesän pitäisi olla lähellä, mutta se on vielä yllättävän kaukana. Kuitenkin päivä päivältä olemme menossa lähemmäksi kesää, lähemmäksi auringonpaistetta ja lämpöä. Tämä on mielestäni täydellinen metafora kuvailemaan minun ja meidän tiimimme Osuuskunta Mittava Innovationsin tilannetta (niin rahallisesti kuin henkisesti). Onneksi olemme kuitenkin jo selvittäneet kovimmat pakkaset tälle vuodelle ja vastatuulikin toivottavasti hellittää ja muuttuu kevyeksi sekä lämpimäksi myötätuuleksi. Puhukaamme siis seuraavaksi tiimistä ja tuloksekkaasta yrityksestä.

 

TIIMIN MÄÄRITTELY

 

Tiimi voi tarkoittaa eri ihmisille eri asiaa. Tästäkin johtuen meidänkin osuuskunnan sisällä olemme joutuneet ja joudumme vielä monet kerrat vääntämään kättä, koska ymmärrämme sanat ja puheen mutta emme sen sisältöä (eli syvintä ajatusta). Otan pienehkön lainauksen kirjasta, jotta saan puettua ajatukseni sanoiksi ja sitä kautta ymmärrät ajatuksiani paremmin.

Miten tiimi voidaan ymmärtää:

”Jotkut ajattelevat vain urheilua, jossa valmentaminen, huippulahjakkuudet ja voitonnälkäinen harjoittelu ovat tärkeimpiä asioita. Toiset ajattelevat lähinnä tiimityöhön liittyviä arvoja, kuten yhteistyötä, asioiden jakamista ja toisten auttamista. Joidenkin mielestä mikä tahansa yhdessä työskentelevä ryhmä on tiimi.”

Tiimi voidaan määrittää monella eritavalla ja jos meidänkin tiimissä jokaiselta kysyisi määritelmän, niin kaikki vastaukset olisivat erilaisia mutta silti luultavasti oikeita. Kirjassakin sanotaan että, tiimin voi määritellä todella monella eritavalla ja että ainoaa oikeaa vastausta ei ole. Hyvänä tiimin määritelmänä pidän kuitenkin, porukkaa joka pystyy yhdessä tekemään asioita, tappelemaan toisiensa kanssa ja nousemaan yhä vahvempana uuteen nousuun. Porukka joka tuottaa näkyviä tuloksia ja ennen kaikkea yhdessä.

PÄÄMÄÄRÄT/TAVOITTEET

Vaikka olemmekin Tiimiakatemialla niin se ei tee TIIMIstä elinehtoa, vaan kirjan mukaan tiimi onkin vain keino jonka avulla pyrimme pääsemään päämäärään.

Mikä on siis onkaan päämäärämme? Selvittelen seuraavaksi hieman omia ajatuksiani, mitkä ovat minun, osuuskunta Mittava Innovationsin ja Tiimiakatemian päämäärät. Tutkin tilannetta etenkin kahden ensimmäisen osalta ja pyrin perehtymään mitä se oli aluksi eli noin kahdeksan kuukautta sitten ja mitä se on nyt. Nämä ovat vain minun mietteitäni ja esitän ne todella tiiviissä muodossa, joten en siis puhu tässä Mittavan tai Tiimiakatemian puolesta, selvitän vain omia mietteitäni itselle ja muille.

 

MINÄ

Ennen:

Ennen kuin tulin taloon päämääränäni oli oppia yrittäjyyttä ja saada tradenomin paperit. Lisäksi päämääränä oli tulla hyvin toimeen rahallisesti opintojen aikana. Luulin että se olisi todella yksinkertaista ja saisin lähestulkoon kaikki tienaamani rahat omalle tilille.

 

Nykyisin:

Edelleen saada ne tradenomin paperit, vaikkei niillä ole itselleni niin suurta painoarvoa, mutta vanhemmilleni niistä on. Juuri tässä hetkessä kun mietin mitä tavoitteita tai päämääriä minulla on, niin ne sijoittuvat pitkälti uuden oppimiseen ja vahvuuksien esiintuontiin sekä niiden kehittämiseen. Tavoitteena on luoda hyviä suhteita yrittäjiin/firmoihin niin että, tulevaisuudessa yrityksen pystyyn laittaminen ja sen pyörittäminen on helpompaa tai että, töitä olisi tarjolla mahdollisimman monesta paikasta. Olisi hienoa jos tavoitteisiin kuuluisi se että, tulisi hyvin toimeen opintotuella + tiimistä tulevilla rahoilla, mutta en voi laittaa sitä tällä hetkellä tavoitteeksi, koska en usko sen toteutuvan (se voi toteutua muutaman kerran, muttei se tule olemaan jatkuvaa…).

 

MITTAVA NNOVATIONS

Ennen:

Alkuvaiheessa tavoitteena oli tiimiytyminen, yhdessä tekeminen, halusimme tulla parhaaksi Tiimiakatemian tiimiksi (ainakin omalla vuosikerralla). Päämääränä on tietysti MYM ja syksyllä tavoitteenamme oli matka Hollantiin, jossa myös onnistuimme erittäin hyvällä yhdessä tekemisellä.

 

Nykyisin:

Tavoitteena on edelleen tiimiytyminen! Onnistuimme siinä syksyllä, mutta kevään tullen tiimimme hajosi käsiin. Nykyisin teemme paljon yksilöhommia ja yhteishommia ei tule tehtyä. Tavoitteet ovat nyt paljon pienemmät, en usko että edes pyrimme tällä hetkellä olemaan parhaita, pyrimme selviytymään ja nousemaan syvästä kaivosta. Päämääränä on kuitenkin että kaikki valmistuu ajallaan ja pääsevät osallistumaan MYM:lle.

 

Muuta:

Huhtikuun 15. päivänä Mittavan treeneissä puhuimme tiimin seuraavasta tavoitteesta, joka meillä on puuttunut koko keväänajan. Se oli erittäin hyvä juttu ja tavoitteista sekä jokaisen henkilökohtaisista unelmista tulisi puhua useammin, koska myös yksittäisen henkilön unelmia voimme saavuttaa yhdessä tiimin voimin. Treeneissä innostuinkin kahdesta ”tavoitevaihtoehdosta” jotka molemmat motivoisivat minua, eli:

 

  1. Tiiminä yhdessä OctoberFest:lle vuonna 2013.
  2. Marraskuun matka. Tienaamme jokainen niin paljon rahaa, että marraskuussa jokaisen matkabudjetti tulee olemaan 1000€, jolloin lähdemme kaikki samaan aikaan jonnekin viikoksi reissuun, mutta jokainen saa itse päättää seurueen ja matkakohteen.

 

TIIMIAKATEMIA

Visio:

GLOCALLY BLASTING 4.0 TRANSTEAMPRENEUR

Missio:

Synnytämme rohkeasti tiimiyrittäjiä!

 

Oma mielipide:

Visio kuulostaa aika yliampuvalta ja epäselvältä. Selviteltyä sitä paripäivää se rupesi ehkä hieman avautumaan ja kuulostamaan suhteellisen järkevältä. Olisihan se hienoa tehdä paikallisesti eli Suomessa jotain niin päräyttävää, että siitä kuultaisiin myös ulkomailla.

Mikä estää?

Henkilökohtaisesti ainakin pelko epäonnistua ja joutua entistä isompiin rahaongelmiin. Tyydyn elämääni Tiimiakatemialla tähän rooliin, että teen parhaani näissä puitteissa.

Tästä pääsemmekin Tiimiakatemian missioon. ”Synnytämme ROHKEASTI tiimiyrittäjiä!”, kuulostaa erittäin hyvältä koulun kannalta, mutta mielestäni pienellä sanan muokkaamisella saisimme tästä jotain todella paljon parempaa, eli ”Synnytämme ROHKEITA tiimiyrittäjiä!”. Kuulostaa omaan korvaan siltä, että meitä tiimiyrittäjiä ajatellaan jälkimmäisessä lauseessa enemmän ja että Tiimiakatemia on olemassa meitä varten eikä että, me ollaan olemassa Tiimiakatemiaa varten. Molemmat kulkevat käsikädessä, mutta näin voi tuntea pikkiriikkisen enemmän sitä vapauden tunnetta ja tulokset saattavat lähteä kohti parempaa, vain yhtä sanaa muuttamalla… Who knows?

 

JOHTO JA YHTEISÖLLISYYS

 

Kirjassa on hieno kuvaus siitä millainen Tiimiakatemian mielestäni tulisi olla ja millainen se todellisuudessa on.

Johdon pitäisi saada koko Tiimiakatemia eli kaikki tiimit tulemaan yhdeksi ”tiimiksi”, silloin saadaan porukka menemään yhdessä kohti yhteistä visiota. Tämä onkin mielestäni ihanne tilanne, joka on lähestulkoon mahdoton saavuttaa. Joissakin päivittäisissäkin asioissa tämä toimii, kuten kun pyydät apua pienehköön hommaan niin lähestulkoon jokainen Tiimiakatemialla oleva tiimiyrittäjä on valmis auttamaan sinua, mutta heti kun homma vie vähänkään enemmän aikaa, niin ruvetaan vaatimaan siitä jo maksua. Seuraava teksti on suoraan kirjasta:

”Johtajat organisoivat yrityksensä uudelleen itseohjautuvien tiimien varaan, jolloin käy helposti niin, että virallisesti nimettyjen tiimien lukumäärästä tulee tärkeämpi tavoite kun suorituksista.”

Yllä oleva lause koskee niin meidän osuuskuntaamme, kuin myös koko tiimiakatemiaa. Tällaisessa tilassa me mielestämme nyt olemme. Ei ehkä sanasta sanaan, mutta yritän nyt hieman avata.

 

Mittava:

Paljon pieniä projekteja. Paljon pieniä projektiryhmiä. Paljon aikaa vieviä, mutta tuloksellisesti ei kovin isoja. Entä jos asia olisi niin että, pyrkisimme korvaamaan määrän laadulla? Työstäisimme vaan muutamaa isoa projektia tai toimialaa, jolla tekisimme rahaa koko projektin elinkaaren aikana? Jos pistettäisiin isot pyörät pyörimään, jota ei niin vain pysäytettäisikään?

Tällöin voisimme menestyä paremmin, koska tekisimme töitä yhdessä ja mikä parasta samalla iskulla tappaisimme myös toisen kärpäsen, eli menisimme myös kohti Tiimiakatemian nykyistä visiota!

Haaveita, unelmia… mutta pitäähän niitä ollakin 😉

 

Tiimiakatemia:

Tiimiakatemialla on tällä hetkellä talossa yhdeksän tiimiä, ja harva niistä tekee todellista yhteistyötä keskenään. Sytyin todella paljon siitä kun Tiimiakatemia teki koko poppoon voimin synnytyksen Hartwallille. Mielestäni tulokset olivat uskomattoman hyviä, vaikka tiedän vain pintaraapaisun koko asiasta. Niihin tuloksiin pääsimme porukalla yhdessä päivässä. Mitä tapahtuisi viikossa? Kuukaudessa? Entäpä vuodessa? Uskon että jotain todella GLOCALLY BLASTINGiä!!

Olisiko aika tehdä siis enemmän hommia yhtenä tiiminä kuin yhdeksänä erillisenä? Olisi todella upea koittaa tällaista.

Haaveita, unelmia, haaveita, unelmia…

 

 

 

”KOHTI ÄÄRETÖNTÄ JA TÄYSILLÄ OHI!”

– MITTAVA INNOVATIONS

 

Tagit: , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!