Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Unfu*c yourself

Kirjoitettu 16.05.20
Esseen kirjoittaja: Juho Ristolainen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Unfu*c yourself
Kirjan kirjoittaja: Gary John Bishop
Kategoriat: 1. Oppiminen, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Unfu*k yourself oli kirja, jonka lukemista odotin innolla, mutta jonka lukemista olen kuitenkin lykännyt. Johtunee ehkä siitä, että se on aina ollut kirjastossa varattuna, ja en ole mikään älyttömän suuri e-kirjojen ystävä. Olen viime kesänä töissä kuunnellut Mark Mansonin, kuinka olla piittaamatta paskaakaan -kirjan ja pelkäsin hieman, että kuinka samanlaisia teokset olisivat, mutta pelkoni osoittautui onneksi vääräksi.

 

Näe vaivaa

”Minä suostun näkemään vaivaa” on ensimmäinen voimalause, joka kirjassa opetetaan. Henkilökohtaisesti tuo lause oli myös opettavaisin lause minulle. Se on hauskaa huomata, että vaikka asiat ovat periaatteessa aivan itsestäänselvyyksiä, niin kuitenkin kun jostain lukee kyseisestä asiasta, niin se iskee paljon kovempaa.

Käytännössä tuo lause tarkoittaa, että jos et jaksa nähdä vaivaa muuttaaksesi elämää, niin elät silloin juuri sitä elämää, jonka olet valinnut ja siitä valittaminen on turhaa. Otetaan esimerkiksi joku henkilö, joka ei tykkää työstään, mutta ei myöskään tee mitään sen eteen, että hän saisi uuden työpaikan. Silloin hän elää juuri sitä elämää, jonka on valinnut lykkäämällä uuden työpaikan etsimistä. Vasta siinä vaiheessa, kun tuo henkilö ei yksinkertaisesti enää suostu tekemään samaa työtä, hän viitsii nähdä vaivaa uuden työpaikan etsimiseen. Tämä tarkoittaa mielestäni sitä, että välillä voi olla jopa ihan hyvä ”palaa loppuun”, jos se edesauttaa muutoksen tekemisessä.

Jos et ole kohtalosi herra, niin kohtalo on sinun herrasi. Kannattaa muistaa, että vaikka sinä pysyisit paikallaan, niin elämä kulkee eteenpäin. Et tule koskaan olemaan nuorempi, vaikka kuinka haluaisit, ja siksi paras aika asioiden tekemiselle on nyt. Sinun täytyy vain pakottaa itsesi tekemään asioita, vaikka ne eivät kuulostaisi mielekkäältä juuri siinä hetkessä. Ihminen tekee päivittäin joitain asioita, joita hän ei haluaisi, joten miksi ei tekisi myös niitä oikeita asioita. Aina ei myöskään tarvitse olla hyvä päivä. Täytyy vain toimia, kuin olisi hyvä päivä, koska jos jäät aina odottamaan hyvää päivää, niin et saa koskaan mitään tehtyä.

”Elämää muutetaan tekemällä, ei suunnittelemalla”

 

Olet onnistuja

Ihminen onnistuu lähtökohtaisesti kaikessa, mitä hän tekee. Vaikka tuo kuulostaakin tyhmältä, niin silti se pitää melko hyvin paikkaansa, sillä alitajuntaisesti saatat tavoitella jotain muuta, kuin mitä luulet tavoittelevasi. Kirjassa käytetään esimerkkinä parisuhdetta, ja sitä ajattelin itsekin tässä käyttää.

Jos ihminen hokee itselleen, että hän ei tule koskaan onnistumaan parisuhteessa eikä parisuhteet ole häntä varten, niin siinä vaiheessa, kun hän löytääkin puolison itselleen, niin hänen alitajuntansa voi saada hänet tekemään asioita sen eteen, että parisuhde kariutuisi. Vaikka hän ei tekisi mitään asioita parisuhteen kariutumisen eteen, niin hän varmaan ainakin jättää parisuhdetta edistäviä asioita tekemättä. Näin parisuhde päättyy jälleen kerran ja alitajunta onnistuu, vaikka hän kokeekin epäonnistuneensa.

Kirjan mukaan 95% päivittäisestä tekemisestämme on alitajuntaista, joten sillä, mitä alitajuntasi ajattelee, on todella paljon merkitystä. Kun saat muutettua ajatteluasi niin, että alitajunnassasi mietit, että voit löytää hyvän parisuhteen tai, että minä pystyn asiaan x, niin silloin teet alitajuntaisesti töitä sen eteen, että onnistut asioissa, joita teet.

 

Siedä epävarmuutta

Jos haluat kehittyä, joudut sietämään epävarmuutta. Tämä on ehkä kirjan isoin itsestäänselvyys, mutta kuten aiemmin kirjoitin, niin luettuna tämäkin tuntuu enemmän herättelevältä. Aina jos haluaa kehittyä, niin joutuu sietämään epävarmuutta. Jos haluat edetä urallasi kovempipalkkaisiin ja vastuullisempiin töihin, niin joudut sietämään epävarmuutta. Jos haluat kouluttautua, joudut sietämään epävarmuutta. Jos haluat vaihtaa työpaikkaa, joudut sietämään epävarmuutta.

Kun ihminen menee johonkin työpaikkaan, niin hän joutuu sietämään alkuun epävarmuutta, kunnes jossain vaiheessa epävarmuusalueesta tulee mukavuusalue, ja tällöin pitäisi taas toimia ja tehdä asioita, jotka ovat epävarmuusalueella, jotta voi taata jatkuvan kehittymisen. Aina kun ihminen tekee jotain uutta, hän toimii alkuun epävarmuusalueella.

Mieti elämäsi suurimpia saavutuksia. Sitten mieti, että miten onnistuit siinä. Voin kertoa, että tuskin ainakaan sohvalla makaamalla, ja lähes 100% varmasti jouduit poistumaan myös mukavuusalueelta.

”Miten voi koskaan saavuttaa mitään uutta, jos ei uskalla tehdä mitään?”

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!