Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Unfuck yourself

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Sinä et ole kuin ajatuksesi. Sinä ole yhtä kuin tekosi. Sinä olet sitä mitä teet. Ja vain tekosi erottavat nykytilanteen tavoitetilasta. –  Näihin sanoihin loppui kirja Unfuck yourself. Lause kuvaa hyvin koko kirjan sanomaa, jonka koin olevan kutakuinkin: Olet itse vastuussa elämästäsi, jota haluat elää ja pääset tavoitteisiisi vain tekemällä asioita, et miettimällä ja epäröimällä.

 

Omassa toiminnassani olen viime aikoina ottanut käyttöön ”ei sitten kun, vaan nyt” ajattelutavan, joka vastaa kirjassa puhuttavasta epäröinnistä millä on negatiivinen vaikutus tavoitteisiin pääsyllä. En näe syytä miksi monia asioita mistä olen uneloimut ei voisi ruveta toteuttamaan heti, jostain syystä mieleni on kuitenkin aikaisemmin mieltänyt asiat niin että voin esimerkiksi hankkia/alkaa toteuttamaan asiaa x vasta kun minulta löytyy/olen tehnyt asian y.

 

Mikäli ajattelee että nykyinen tila on ihan ok ja tyytyy siihen eikä ole valmis ottamaan riskejä paremman toivossa, ei tule pääsemään eteenpäin omassa elämässä tai esimerkiksi yrityksen toiminnassa. Mersedes amg petronas F1 tallipäällikkö ja tallin osa omistaja Toto Wolff on tosi elämästä hyvä esimerkki tästä ajattelutavasta. Katsomassani podcastissa hän sanoi suurinpiirtein näin: -Voitimme seitsemännen kerran putkeen valmistajien maailmanmestaruuden Formula1:ssä mutta emme voittaneet jokaista kisaa, parannettavaa on vielä runsaasti. Tämä kertoo erittäin vahvasta jatkuvan kehittymisen ajattelutavasta, joka selvästi toiminut hyvin Wolffin tiimille.

 

Kirjassa puhuttiin paljon omien tunteiden hallitsemisesta sekä niiden vaikutuksesta muihin ihmisiin ja omaan päätöksentekoon. Mikäli osaa hallita tunteitaan ja ei anna äkillisten mieliala heittelyiden häiritä päätöksentekoa, elämästä tulee melko varmasti helpompaa. Omalla käytöksellä on helppo häiritä esimerkiksi oman työyhteisösi tehokkuutta ja ilmapiiriä huomaamattaan, jos antaa omien henkilökohtaisten asioiden heijastua tekemisiisi ja olemukseesi. On siis erityisen tärkeää oppia hallitsemaan omia tunteitaan ja osata sivuttaa ne oikeissa paikoissa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ei saisi ärsyttää, jos kohtaat vastoinkäymisen, mutta tilanteessa tulisi tunnistaa oma tunnetila ja kontrolloida sitä itse ja jopa ajatella, että vastoinkäymisistä voi oppia, jolloin siitä tulee hyvä asia.

 

Puhumme joka päivä tolkuttoman määrän, vaikka emme puhisi kenellekkään. Pään sisäinen puhe on tapa, jota kaikki teemme, puhumme ajatuksiamme ääneti päässämme ja annamme mielipiteitä itsellemme ja muille kenenkään muun tietämättä. Harmillisesti nämä ajatukset ovat usein itseä kohtaa melko alentavia ilman mitään järkevää syytä, koska vertaamme jatkuvasti itseämme muihin ja haluamme olla kuin ihailemamme henkilöt. Tällä tavalla me niinsanotusti FuckUppaame itseämme. Haluankin kehittää oman pääni sisäisen puheen sille tasolle, että mieleni on kannustava, positiivinen ja ylpeä siitä mitä on jo saavutettu! Uskon että kun oma sisäinen puhe on kontrolloidusti hallussa niin omat tulokset paranevat kaikessa. Siispä UnFuck Yourself.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!