Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

V**** apina

Kirjoitettu 12.12.15
Esseen kirjoittaja: Otto Ilari Schmidt
Kirjapisteet: 2
Kirja: Apinajohtajan käsikirja
Kirjan kirjoittaja: Tommy Lundberg ja Ola Berggren
Kategoriat: 4. Johtaminen, 4.2. Johjajan / valmentajan taidot ja työkalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Apinajohtajan käsikirja. Tämä kirja oli aivan loistava! Se on aina hienoa avata kirja ja huomata, kuinka fiiliksissä siihen paneutuu ja siitä innostuu. Kirjassa käydään siis läpi ihan perusjuttuja johtamisesta ja yhteisössä toimimisesta. Se hienous siinä onkin, että ne käydään niin selkeästi läpi, että tällainen apinakin ne tajuaa. Historiaa ja johdonmukaisia syy ja seuraus suhteita rakastavana oli myös innostavaa lukea, kuinka paljon nykyihminen käyttäytyy vieläkin sieltä alkuajoista opittujen aistien varassa. Kirjasta tuli kolauksia paljon. Pohditaan nyt  miten itse näen yhteisön ja siinä toimimisen.

 

Näitä apinoita joutuu kestämään joka päivä…

 

Koemme itsemme aina niin kovin tärkeiksi kaikkine hienoine koulutuksinemme ja titteleinemme. Ei me loppujen lopuksi olla ihan hirveästi viidakossa asustelevia apinoita kummempia. Ainakaan sisimmissämme. Tottakai olemme päässeet pitkälle kehittyneen kielitaitomme ja riittämättömyyden tunteemme kanssa, mutta silti näen että koemme maailmaa ja ihmissuhteita vähän liian vaikean kautta, teennäisesti. Mieti nyt vaikka kun olet yksiksesi. Ihan varmana piereskelet ja kaivelet kassejasi tai muita koloja. Tämän jälkeen haistelet sormiasi. Ainakin itse teen ja väliäkö sillä. En nyt sano, että hyvät käytöstavat pitäisi heivata pois. Vaan sellainen turha takakireys. Apinoita, – siis ihmisiä tässä kaikki nyt ollaan, eikä se vastaantulija nyt tuomitse jos joskus on vähän tukka sekaisin ja kollarit jalassa. Tai jos tuomitsee, niin painukoot helvettiin. No ei nyt sinne, mutta voisi sitten ensi sunnuntaina itse laittaa tiukkojen pillifarkkujen sijaan kauppaan kollarit. Se on ihan mukava fiilis, kun aina ei kiristä.

 

Eläinkokeita

 

Eletään siis melko varautuneessa yhteisössä katukuvaa tarkastellessa. Tarkoitan nyt sitä arkista yhteisöä, joka tulee vastaan kun astuu ovesta ulos tuonne kaupungille. Kyllä, ne määrätietoisesti eteenpäin tarpovat hämärät hahmot ovat siellä huppujensa ja toppatakkiensa alla myös samanlaisia ihmisiä, kuten sinä. Olen itseasiassa viime aikoina tehnyt pieniä niin sanottuja sosiaalisia testejä, kun olen kävellyt Jyväskylän kaduilla. Käveleppä kaupungilla vaikka tunnin verran ja yritä ottaa vastaan ja ohi kulkeviin ihmisiin katsekontaktia huuda sisäisesti aina “hep!”, kun joku pitää yli sekunnin katsekontaktia kanssasi. Huuda “bazinga!” jos vastaantulija vastaa vielä hymyilyysi. Itselle taisi tulla reilusta sadasta vastaantulijasta viisi “heppiä” ja yksi puolikas “bazinga!”(olin niin fiiliksissä bazinga huudosta, että taisi huomata reaktion ja hymy muuttui pieneksi hämmästymiseksi).

 

Saanko popsia sun tukasta ötököitä?

 

Aina puhutaan, siitä kuinka kulttuurissamme olemme niin introverttejä ihmisiä ja emme tarvitse turhaa “keski eurooppalaista” älämölöilyä riesaksemme. Kyllä itselleni henkilökohtaisesti tulee hieno fiilis jo siitä jos joku tulee vilpittömästi hymyillen kadulla vastaan. Helposti tottakai kyllä itsekin sorrun siihen ajatteluun, että “mitä toikin nyt mahtaa hymyillä. Sillä on varmasti joku taka-ajatus mielessä! Vai nauroko se jotain epäkohtaa musta. Hiton hihhuli…”. Mitä väliä loppu peleissä sillä sitten on jos vaikka nauroikin. Saipahan iloa omaan päiväänsä ja itse sain siitä, että uskon toisen hymyilleen minulle ihan omasta hyvästä tahdostaan ilman sen kummempia taka-ajatuksia.

 

“Hyvät jätkät pärjää aina!” – Ibrahim Ibu Sekersöz

 

Sama pätee työ, koulu tai vastaavassa muussa yhteisössä. Kun kävelet kohti sisäänkäyntiä ja vastaan tulee puolituttu kaveri, yrität varovaisesti vilkaista että ottaako tämä katsekontaktin. “Ei ota. Mitä hemmettiä pitäisikö tervehtiä toista. Eikä. Nyt se on jo liian lähellä ja ei sekään sanonut mitään, niin en itsekään sano!” Kiusallisin tilanne tulee ohittaessa. Sitten tilanne onkin ohi. Hengitys on hieman kohonnut ja valmistaudut uusiin kiusallisiin tilanteisiin astuessasi ovesta sisään ja suorastaan ryntäät omalle työpisteelle toivoen, ettei kukaan vaan keskeytä. Voi joutua vaikka juttelemaan jotakin. Toinen vaihtoehto tietysti on se, että kavereiden tervehdysten ja huomion kalastelemisen sijaan astut reippaasti sisään ja tervehdit kaikkia vastaantulijoita kuuluvalla äänellä. Kaikki turha mentaalinen tuska katoaa, miettiessä kohtaamisia. Mitä väliä sillä on jos joku on selkä vasten sinua eikä vastaa tervehdykseen. Ainakin tervehdit. Ei ihmiset aina rupattelultaan kuule. Säästät kuitenkin itseäsi ja tuot samalla yhteisöösi lisää positiivista energiaa jo pelkällä iloisella tervehdyksellä. Itse ainakin olen otettu, jos joku tervehtii minua. Siksi pyrinkin vastaamaan samalla mitalla.

 

 

“Kohtele toisia niin kuin haluaisit muiden kohtelevan sinua” – Kultainen sääntö

 

Missä tahansa yhteisössä, ryhmässä tai joukossa kuljetkin, niin totuus on, että mitä paremmin kohtelet toisia ryhmän jäseniä, niin sitä parempaa kohtelua saat takaisin. On vaan tärkeää muistaa olla aito ja vilpitön. Kultainen sääntö esiintyy lähes kaikissa suurimmissa uskonnoissa, joten jos jotain kannattaa niistä ammentaa niin tämä. Monesti porukka ennemmin sulkeutuu sisäänsä ja karttaa avointa ilmaisua halustaan tehdä hyviä asioita ryhmän puolesta. Jotenkin tällainen avoin tunteistaan puhuminen mielletään usein heikkoudeksi. No ehkä siinä on syynä se, että sellaisessa ryhmässä, jossa ei ole sovittuja johtaja suhteita, niin tuollainen avoin ilmaisu mielletään helposti oman edun tavoitteluksi ja syntyy vasta reaktio “minä en ton pillin mukaan tanssi”. Yhteisön hyväksi voi kuitenkin tehdä asioita niistä toitottamattakin. Voihan kaikkea kivaa ja mukavaa aina löpistä, mutta totuus on, että ainoastaan ne teot ratkaisee. Ja kyllä ne teot myös huomataan ilman, että niistä itse tarvitsee sen kummemmin toitotella muille. Kylmä totuus onkin, että vastavuoroisuudenlaki pätee myös ystävyyssuhteissa. Jos et olisi antanut mitään lisäarvoa ystävällesi, kun tämä on viettänyt aikaa kanssasi, niin tuskin olisitte niin hyviä ystäviä. Toisinsanoen jos koet, että on kivaa viettää aikaa toisen ihmisen kanssa, niin tämä on tarjonnut sinulle jotain sellaista, jota arvostat. Homma toimii ihan vaikka olemalla mukava toisille.

 

 

Apinoilta opittua

 

Apinat elävät siis tiivissä yhteisössä, jota johtaa yleensä uros. Johtajaksi pääsee yhteisön hyväksymänä. Tottakai on ollut tapauksia, joissa johtava uros on voimalla ja pelolla noussut lauman hallitsijaksi. Yleensä tälläiset agressiolla johtavat yksilöt eivät kauaa pysy kuitenkaan johdossa, koska lauma odottaa heikkouden hetkeä syrjäyttääksen tyranni uroksen vallastaan. Tällä pelolla johtamisella on myös selkeitä vaikutuksia lauman hyvinvointiin. Parhaiten johtajaksi pääsee yhteisön kautta. Sellaiset johtajat, jotka selkeästi käyttävät aikaansa lauman hyvinvointiin, pitävät yllä sosiaalisia suhteita kaikkiin lauman jäseniin ja tarvittaessa puolustavat yhteisön etuja ovat suosituimpia johtajia.

Apinoiden käyttäytymisestä voi suoraan ottaa mallia omaan yhteisöön. Ei välttämättä tarvitse olla johtaja asemassa lujittaakseen yhteisöään. Se on ihan selvää, että mitä paremmat sosiaaliset suhteet yhteisöllä on keskenään niin sitä mukavampaa on olla yhteisössä. Työ tai urheilumaailmassa tämä tarkoittaisi parempia tuloksia ja ystävä tai perhepiireissä entistä mukavampaa aikaa ja syvempiä ystävyyssuhteita.

 

Meikä on ainakin ihan apina

 

Kaikkeen edellä käytyyn voi siis selkeästi tiivistää, että tietyissä asioissa palaaminen apinan tasolle ei ole välttämättä huono asia. Näitä on esimerkiksi sellaiset asiat kuin uteliaisuus, rehellisyys ja sosiaalinen kanssakäyminen ihmisten kesken. Jos näet mut kiipeilemässä puussa, niin käveletkö ohi pyöritellen silmiäsi vai kiipeätkö mukaan ja tulet kysymään, että mitä olen tekemässä?

 

TOP 3 oppia itselleni

 

  1. Olen avoimempi. En sulje itseäni pois sosiaalisista tilanteista ja otan tavoitteeksi aina sanoa moi kaikille tutuille
  2. Panostan yhteisöön. Niin työympäristössä, kuin ystävyyssuhteissa.
  3. Kaduilla kulkiessani, en sulje itseäni ympäristöltä vaan kävelen pää pystyssä ja silmät avoinna nauttien kaikesta ihmeellisestä. En siis aio piiloutua maailmalta, maailma saa piiloutua minulta.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!