Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Vaaralliset ideat

Kirjoitettu 04.03.13
Esseen kirjoittaja: Kati Tikkanen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Vaaralliset ideat
Kirjan kirjoittaja: Alf Rehn
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Olen joskus maininnut olevani luovimmillani juuri herättyäni. Kämppikseni mielestä tämä ei voi pitää paikkaansa. On totta, että hän on voinut tavata minut joinain aamuina hiukan ajatuksiltani kankeana, äreänä ihmisenä joka olisi paljon mieluummin jäänyt uneksimaan sänkyyn. Mutta millä tavalla ulkoinen olemukseni ja äreä asenteeni tekee minusta vähemmän luovan? Toki aivoni eivät ole yhtä ketterät ajatuksiltaan kuin kunnolla herättyäni, mutta saan yleensä kaikista hassuimmat ja epäsovinnaisimmat ideani juuri aamusta. Juuri se kohta tekee minut luovimmaksi aamusta.

Alf Rehnin Vaaralliset ajatukset – kirja puhuu juuri tästä luovuuden dilemmasta: luovuuden täytyy olla kuin pehmeä nallekarhu. Tämä nallekarhu tapittaa ruskeilla silmillään ja sulattaa kovimmankin johtajan sydämen pehmeällä halauksellaan. Luovuus on kivaa. Epämukavuus, inhottavuus tai muu epämääräisyys ei kuulu luovuuteen. Vanha matematiikanopettajani toteaisi luovuuden olevan mukavaa puuhastelua. Ja onko siitä syntynytkin juuri sitä – mukavaa yhdessäoloa jossa jokainen voi toteuttaa itseään ja heitellä ideoita? Luovuus on tätäkin, sitä en kiellä, mutta suurimmaksi osaksi kieltäydymme katsomasta luovuuden toista puolta: luovuus voi olla myös erottavaa, hankalaa sekä erittäin epäkäytännöllistä. Erittäin luova ihminen on myös yleensä hankala työtoveri.

Milloin ideat muuttuvat arvokkaiksi? Omasta mielestäni tämä tapahtuu kutakuinkin sitten kun niille tehdään jotain. Hyvä idea on hyvä idea niin kauan, kuin joku poimii sen ja tekee siitä innovaation. Nykyaikana omaperäisyys on yksi eniten ylistetyistä asioista. Kuitenkin, lähes kaikki maailmassa rakennetut keksinnöt pohjautuvat jo ennestään keksittyihin asioihin. Siinä missä joku keksii yhdistää kaksi täysin uutta asiaa yhteen, toinen vie jo hyväksi havaitun asian uuteen ympäristöön. Aivomme poimivat palasia sieltä, palasia täältä. Ratkaisevaa on, miten me sen palapelin kokoamme. Lukiessani yliopiston pääsykokeisiin törmäsin sanaan neromyytti – käsite, jonka mukaan tiedettä tekevät nerot omissa, pienissä kammioissaan täysin erossa ulkomaailmasta. Tosiasiassa tiede syntyy tiedeyhteisössä – paikassa jossa jo olevaa tietoa parannellaan kyseenalaistamalla kaiken olemassa olevan tiedon oikeellisuuden. Miksei siis innovaatioita syntyisi juuri näin? On toki mahdollista ja historian todistamaa että yksinäinen nero voi keksiä jotain täysin uudenlaista ja mullistavaa mutta yleisemmin innovaatiot syntyvät ryhmässä.

Minkälainen ryhmä on paras innovaatioille? Alf Rehnin mukaan ”vaarallisin päätöksenteossa koskaan ilmennyt idea on konsensus”. On turhaa pyrkiä saamaan kaikki saman ajatuksen taakse – se johtaa vain vesittyneisiin ratkaisuihin. Pelkäämme liikaa pahoittavamme jonkun mielen. Lähes kaikki nykyajan innovaatiot ovat herättäneet joko suuremmassa tai pienemmässä ihmisryhmässä pelkoa tai puhdasta inhoa. Miksi siis pyrimme konsensukseen? Miksi haluamme vain kivoja ideoita, mutta emme vaarallisia?

Tosiasiassa kyse on siitä että olemme laiskoja. Minä olen laiska mutta erityisesti aivoni ovat patalaiskat. Aivoni ovat vatsalihasteni tavoin oppineet säästelemään energiaansa ja laittavat varmasti hanttiin jos huomaavat, että joutuvat ponnistelemaan liikaa. Aivot eivät halua joutua epämukavuusalueelle. Siksi luovuusjutut ovat kivoimpia levänneenä. Pitkän luovuusleikin aikana ne alkavat vähitellen luovuttaa. Silloin väsymme ja ajattelemme, ettemme enää voi ajatella luovasti. Tosiasiassa se on se hetki, jolloin voimme kehittää luovaa älyämme. Aivan kuten lihasta täytyy rasittaa kun se alkaa väsyä, myös aivoja pitää kuormittaa sillä hetkellä kun haluaisimme luovuttaa.

Vaaralliset ideat antoi minulle paljon pohdittavan arvoisia kysymyksiä. Miksi luovuus on niin arvostettua? Miksi luova ihminen on monen mielestä ns. ”parempi ihminen” kuin vähemmän luova? Millä tavoin luovuudesta on hyötyä yritykselle? Entä haittaa?

En pakostikaan voi olla ajattelematta kohtaamiani tilanteita. Ideoiminen on mielestäni älykivaa – ainakin jonkun aikaa. Missä vaiheessa ideoiminen ei ole enää kivaa? Siinä vaiheessa kun ideoille pitäisi tehdä jotain. Tietyllä tavalla ideoinnista on tullut yksi tapa hankkia myönteistä huomiota toisten silmissä. Onpa hän luova! Voi kun minäkin keksisin noin hyviä juttuja! Yksi asia mikä helposti unohtuu on teot. Niin kauan kuin vain ideoimme mutta emme tee mitään niille hyville ja huonoille ideoillemme, mitään ei tule tapahtumaan. Siksi ideoiden työstäminen vaatii myös sinnikkyyttä. Emme saa luovuttaa ensimmäiseen negatiiviseen kommenttiin. Loppujen lopuksi tärkeintä on, että olemme yrittäneet. Vain sillä tavalla voimme luoda jotain uutta ja mahdollisesti tuottavia asioita. Harvemmin hyvät ideat vain tupsahtavat eteemme ja kuin itsestään muuttuvat miljooniksi euroiksi.

Käytäntöön:

  1. Hyvä idea ei välttämättä ole se, mistä kaikki pitävät.
  2. Kehitä aivojasi jatkamalla, kun tuntuu ettet jaksa.
  3. Uskalla olla ”paholaisen asianajaja” ideoiden kehittämistyössä ilmaisemalla oikealla tavalla rakentavaa kritiikkiä mutta älä tuomitse mitään ideaa huonoksi.

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!