Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Vaaralliset ideat – Kun sopimaton ajattelu on tärkein voimavarasi

Kirjoitettu 01.11.17
Esseen kirjoittaja: Antti Stolt
Kirjapisteet: 2
Kirja: Vaaralliset ideat - Kun sopimaton ajattelu on tärkein voimavarasi
Kirjan kirjoittaja: Alf Rehn
Kategoriat: 7. Innovointi, 7.1. Luovan ajattelun työkalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Reflektio Alf Rehnin kirjasta Vaaralliset ideat – Kun sopimaton ajattelu on tärkein voimavarasi

Luovuus on aina kiinnostanut minua. Lähiaikoina olen perehtynyt siihen ja miten se ilmenee. Yksi seikka, joka on ilmaantunut useammin kuin kerran – ja jonka itsekin olen huomannut – on se, että luominen ja luovuus eivät ole aina ruusuilla tanssimista. Tämä kirja vei tämän ajatuksen vielä paljon pidemmälle.

Helposti ajattelisi, että luova ammatti, kuten taitelija tai muusikko, ei olisi työtä ollenkaan koska työaika ei välttämättä sijoitu kahdeksan ja neljän väliin. Totuus on kuitenkin se, että luova työ on runsaasti työläämpää, sillä vastuu on nyt kokonaan omissa käsissäsi. Luovuuden eteen pitää tehdä jatkuvasti töitä eikä vastuuta voi sysätä jollekin toiselle. Tällaiseen ajattelutapaan pitää pyrkiä myös tiimin sisällä, oli kyse sitten luovuudesta tai ei.

Kirjassa puhutaan luovuudesta, mutta mielestäni Rehnin ajatuksia voi soveltaa työhön kuin työhön. Käyttöönotettavaa löysin kirjasta paljon. Erityisesti kirja muistutti siitä, että luovuus ei voi olla pelkästään ”kauniita ajatuksia” vaan sen on aina johdettava myös toimintaan.

Tykästyin ja inspiroiduin jo kirjan nimessäkin viittaavaan vaaralliseen ajatteluun; likaisiin, ilkeisiin ja rumiin ideoihin, joista voi olla vaikea pitää, ja jotka kohtaavat vastarintaa. Aiemmin olen ajatellut vastarinnan olevan pelkästään huono merkki, mutta Rehnin ajatukset rohkaisivat minua ajattelemaan toisin. Vaaralliset – eli toisin sanoen hyvät ja potentiaaliset – ideat tulevat kohtaamaan vastarintaa, sillä todellista muutosta ei tapahdu ilman sitä. Silloin tietää osuneensa kipupisteeseen, kun joku älähtää. Meidänkin tiimi voisi ottaa mallia Punk-musiikin kyvystä löytää ne asiat joita ei saa sanoa tai tehdä. Sitä paitsi kaikkia ei voi eikä tarvitsekaan miellyttää. On kannattavampaa keskittyä johonkin tiukempaan segmenttiin, kuin yrittää miellyttää jokaista.

Funky Busineksen esseessä puhuin vallankumouksesta, mutta ehkä olemme edenneet vaiheeseen, jossa vastavallankumous on oikea vaihtoehto. Asiat pitää viedä yksi tai mieluummin muutama askel pidemmälle. ”Laatikon ulkopuolelta”-ajattelu saattoi toimia joskus, mutta nykyään tämä ei päde. Rehn puhuu kirjassaan ”salaisesta laatikosta laatikon ulkopuolella” ja kuinka aivot huijaavat ja palkitsevat itseään dopamiinipiikeillä ”laatikon ulkopuolella”-ajattelulla, kun todellisuudessa pitäisi päästä vielä pidemmälle pois mukavuusalueeltaan.

Aivot ovat biologinen organismi, joka pyrkii ratkaisemaan ongelmat jo jollain entuudestaan tutulla tavalla. Ongelmana on se, että uuden luomisessa entuudestaan tutut tavat ja ratkaisut eivät välttämättä toimi. Aivojen kohdatessa ongelmia, jotka sopivat näihin ennalta tuttuihin puitteisiin, ne erittävät dopamiinia. Oikeassa luovuudessa tulisi rikkoa nämä puitteet ja rajat, tehdä epämukavia asioita eri tavalla, mutta aivojen laiskuudesta johtuen, ne eivät palkitse tätä dopamiinilla, vaan päinvastoin, ne väsyvät. Tarkemmin ajateltuna, asiat pitää viedä liian pitkälle. Luovuus nähdään helposti rentona ja hauskana kikkailuna, ja tätä se valitettavan usein silloin onkin, kun se on vain mukavaa eikä oikeaa luovuutta. Oikea luovuus on stressaavaa ja epämukavaa.

Eräs kiinnostava ajatus virkosi Rehnin ”Sordin”-yrityksen esimerkistä. Tämän yrityksen pyhä valttikortti oli heidän know-how, ja yritykselle järjestetyssä seminaarissa johtoryhmän tehtävänä oli kehittää ideoita ilman heidän valttikorttiaan. Tässä olisi hyvä harjoitus myös meidänkin tiimille tulevaisuudessa, kunhan toimintamme vielä muotoutuu ja selkenee. Mitä tapahtuu, kun yhtälöstä poistetaan valttikortti?

Hyvä olisi myös meidän tiiminä pohtia niitä asioita, jotka eivät toimi organisaatiossamme (tai projektissa) tai eivät sovi siihen. Mihin asioihin on vaikea tarttua ja mitkä ovat kiellettyjä tabuja? Näissä asioissa on suurin potentiaali. Nämä ovat myös menetelmiä, joiden kautta olemme lähestyneet esimerkiksi vaateprojektiamme.

Oiva esimerkki kirjan suhtautumisesta luovuuteen löytyy seuraavasta harjoituksesta:

  1. Kyseenalaista kolme asiaa yrityksen strategiasta tai siitä, miten teet työsi
  2. Ilmentävätkö nämä kolme asiaa vakavahenkistä luovuutta?
  3. Ne eivät ilmennä, vaan ovat selvä esimerkki siitä, miten konservatiivista ajattelusi on
  4. Haistata näille pitkät, sillä oikeasti tärkeät kysymykset ovat salaisen laatikon rajojen takana.

Keinot miten päästä tämän salaisen laatikon rajoille löytyvät ällötyksen, rietastelun ja lapsenomaisuuden kautta. Ällötys ja se mikä on sopivaa, on opittu lapsena. Sopivuuden ajattelu on kuitenkin luovuutta rajoittavaa. Ällöttävät ja epämukavat asiat voivat olla juuri niitä asioita, joiden avulla voi kehittää itseään tai organisaatiotaan. Rehn kehottaakin listaamaan 20 asiaa, joista pitää kaikkein vähiten. Näin henkilö näkee ne asiat jotka hän mieluummin ohittavat. Juuri nämä asiat jotka sivuutetaan, kahlitsevat ja rajoittavat luovuutta sekä ihmisen kykyä ajatella vapaasti.

Rietastelu taas on sellaista sopimatonta ja sallimatonta käytöstä tai ajattelua, joka ei siedä päivänvaloa. Pohjimmiltaan rietastelussa ja seksissä on kyse halusta, ja juuri halu on se asia, joka ohjaa elämäämme. Halu erottuu tarpeesta siinä, että halumme ei aina ole järkiperäistä, emme tarvitse vaan haluamme.  Mitä tapahtuisi taloudelle, jos ostaisimme asioita, joita ainoastaan tarvitsemme selvitäksemme hengissä? Taloutemme perustuu nimenomaan siihen, että voimme ostaa kaikkea ”turhaa” ja kevytmielistä.

Rehnin mukaan voisimme oppia lapsista paljon. Lapset kyselevät ja kyseenalaistavat, ovat luovia sekä innovatiivisia eivätkä turhia hienostele. Toisin sanoen, lapsilla ei siis ole aikuismaisia estoja. Lapset eivät teeskentele tai yritä salata halujaan. Olen Rehnin kanssa samaa mieltä siitä, että voisimme ottaa lapsista mallia. Meidän täytyy pitää huoli siitä, että tekeminen ei ole liian vakavaa tai ryppyotsaista. Rehnin vastaus kysymykseen ”haluatko tulla paremmaksi ideoiden tuottajaksi?” on seuraava: Tee itsestäsi tyhmempi. Järkiperäisyys ei siis välttämättä kannata kovin pitkälle. Luovuudessa pitää jättää ennestään tutut ratkaisut ja mallit taakse. Ei pidä keskittyä liikaa siihen, miten asiat on aikaisemmin hoidettu, tai pitää näitä aikaisempia malleja varmana tietona. Mikään ei ole kiveen hakattua.

Rehnin kirjassa puhuttiin kritiikistä samaan sävyyn, kuin Mad Successissa. Se on hyvästä. Jos uskomme ideoihin kaatuu kritiikkiin, hyvä niin. Kritiikin tulisi sisuunnuttaa ja antaa voimaa todistaa ideamme potentiaali.

Rehn kuitenkin muistuttaa kirjassaan, että luovuutta ei pidä tehdä luovuuden vuoksi. Välillä kannattaa myös kieltäytyä luovuudesta. Jos asiat toimivat niin kuin ne ovat, ei ole hyödyllistä etsiä uusia, luovia ratkaisuja. Tätäkin periaatetta voi soveltaa muuhunkin kuin luovuuteen. Ei jotain asiaa kannata tehdä pelkästään sen itsensä vuoksi, tai sen takia, että se kuulostaa hienolta. Rehn puhuu myös kirjassaan Joseph Schumpeterin ilmaisusta creative destruction ja siitä, kuinka luovuus ja muutos myös tuhoavat asioita.

Kootusti ja hieman kärjistäen voisi siis sanoa, että jos haluat olla oikeasti luova ja kehittää itseäsi mene pois mukavuusalueeltasi, rietastele, unohda ällötys ja aikuisuus. Aiheuta kuvotusta ja suututa ihmisiä. Provosoi. Ole tyhmä. Tee eläkeläispornoa. Kopioi. Keskity organisaatiosi kiellettyihin asioihin ja niihin jotka eivät sovi. Tutulta tuntuvat asiat ovat naamioitua konservatismia. Ole kerettiläinen. Kiroile kirkossa.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!