Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Vahva

Kirjoitettu 10.12.19
Esseen kirjoittaja: Salla Kankaanpää
Kirjapisteet: 2
Kirja: Vahva
Kirjan kirjoittaja: Erik Bertrand Larssen
Kategoriat: 1. Oppiminen, 4.2. Johjajan / valmentajan taidot ja työkalut, 8. Henkinen kasvu, 8.1. Filosofiaa, ajattelua ja mielikuvitusta yrittäjälle, 8.2. Yrittäjänä kasvun taidot ja työkalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Mentaalivalmentaja Erik Bertrant Larssenin Paras yllätti niin positiivisesti, että otin käsittelyyn Larssenin seuraavan teoksen Vahvan. Voiko tämänkaltaista kirjallisuutta lukea liikaa? Tuskin. Mentaalivalmentaja Larssen osaa saa tekstillään selkäni suoristumaan, kun olen väsynyt ja mieleni voimistumaan sen harhaillessa.

Tiimiakatemia häämöttää loppuaan. On tullut aika taas heittäytyä suuremman virran vietäväksi. Yksi raami napataan elämän kuvasta pois. Otetaan pois kuin apupyörät lapselta, joka on jo hetken aikaa opetellut ajamaan polkupyörällä. Elämän muutoksissa mitataan myös henkistä vahvuutta.

Tiedän, että valmistuminen on monelle helpotus. Siinä kohtaa, kun ”koulu” ja työ ovat jo jonkin aikaa kulkenut limittäin, voi olla helpotus päästää irti siitä osasta, joka on töiden ohella vaatinut koko ajan ajankäytöllisiä resursseja ja suorituksia, mutta ei kuitenkaan enää siinä määrin, että se olisi rutiini. Tasapainottelu voi vaatia voimia.

Toisille valmistuminen aiheuttaa enemmän ahdistusta. Mikäli työpaikkaa ei vielä ole, vaatii se perfektionistille suurta ajatusten työstöä hyväksymään tulevaisuuden tuoman epävarmuuden. Tyypille, joka taas kulkee mielummin virran mukana, vaatii valmistuminen luottamista omiin taitoihin. Se vaatii itsekuria ja selkärankaa sen suhteen, että työttömyys ei tule kestämään juuri maailmanympärysmatkaa pidempään.

Muutoksen kynnyksellä on syytä muistaa nämä kahdeksan asiaa, jotka on suotava itselle

Usko omiin kykyihin.

Omalla kohdallani Tiimiakatemia on todellakin muuttanut ajatusmalliani siitä, mihin pystyn. Pystyn mihin vain, toisinaan asiaan perehtyminen vaatii vain pidemmän ajan. Pinnistelyt ja siitä seuranneet onnistumiset boostaavat tätä tunnetta. Suuri merkitys on myös lähipiirillä. Kannustava ilmapiiri luo lisää uskoa itseensä.

Arvot.

Arvojen mukaan toimiminen saa aikaan tunteen, että toimii oikein. Arvot muuttuvat usein elämän varrella, Juuri siksi onkin tärkeää pysähtyä säännöllisesti miettimään omaa arvomaailmaansa ja tehdä elämäänsä muutoksia niiden pohjalta.

Valinnat.

Vaikka uskon, että kaikilla elämän kohtaamisilla ja sattumuksilla on itseä vahvistava ja lopulta hyvä tarkoitus, on syytä muistaa omien valintojen merkitys. Sitä päättää ainoastaan itse omasta elämästään, määrään suunnan ja määrittelee kuljettavan reitin. Jos elämä ei tunnu hyvältä, on täysin oikeutettua tehdä siihen tarvittavat muutokset.

Pelottomuus.

Tiimiakatemia kasvattaa siihen, että myös virheet kuuluvat elämään – myös työelämään. Kyse on niiden tunnistamisesta ja tunnustamisesta. Rohkeutta on olla ihminen kaikkine virheineen, olla rehti, kiltti ja empaattinen ennen kaikkea itseään, mutta myös muita kohtaan.

Ratkaisija.

Olen törmännyt sekä ongelmakeskeisiin, että ratkaisukeskeisiin ihmisiin. Varmaan turha edes mainita, kumman kanssa on mukavampi työskennellä. Ratkaisukeskeisyys vaatii uteliaisuutta ja pelottomuutta tarttua tuumasta toimeen. Kun ongelmaa ei ajattele ongelmana, vaan suuntaa energiansa sen ratkaisuun, mielikuva sen haasteellisuudesta muuttuu. Muista, että uteliaisuus ja halu opetella uusia asioita ovat myös keinoja aivojen vanhenemisen ehkäisemiseksi!

Järjestys.

Multitaskaaminen on ollut aikamme trendi ja henkilökohtainen vitsaukseni. Trendi on nyt kuitenkin kääntymässä, kun on oivallettu, ettei ihmistä ole tehty suorittamaan montaa asiaa samaan aikaan. Aivojen fysiikka ei yksinkertaisesti riitä usean asian hallintaan ja silloin tehot kärsivät. Pyri siis kaikessa tekemisessä järjestykseen ja vältä kaaosta. Suorita yksi tehtävä loppuun ennen kuin aloitat seuraavaa. Keskittymisen ja läsnäolon harjoitukset sekä häiriötekijöiden järjestelmällinen pois sulkeminen ovat monokapasiteetin treenaamista.

Antamisen ilo.

Vaikka maailmaan mahtuu paljon ahneutta ja pahaa, voi ympäristöönsä vaikuttaa hitusen omilla teoillaan. Muille hyvän jakaminen ei ole lopulta itseltään pois. Ole kiltti ja aulis ja muistuta siitä itseäsi joka päivä. Kun onnistut ilahduttamaan ja tekemään hyvää, huomaat sen vaikutuksen ympärilläsi.

Keskustelu kuolleiden kanssa.

Kuolleiden kanssa voi välillä keskustella, mutta monesti löytyy viisaus elävästäkin elämästä. Tehtyäni kahdeksan vuotta asiakastyötä, on siihen sisältynyt lukemattomia tarinoita avioeroista, läheisten menetyksistä, sairauksista, konkursseista ja onnettomuuksista. Puhumattakaan isovanhempien sotatarinoista tai pakolaisten kärsimistä kurjista kohtaloista kotimaassaan. Yhtä paljon, tai vielä enemmän, on iloisia asioita. Olen oivaltanut elämän olevan aaltoliikettä; mitä syvempi pohja, sitä korkeampi huippu. Rikkautta on se, että ymmärtää koko elämän kirjon ja saa sitä kautta perspektiiviä omaan elämään.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!