Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Valon Sotureita

Kirjoitettu 06.02.13
Esseen kirjoittaja: Sara Savolin
Kirjapisteet: 1
Kirja: Valon Soturin käikirja
Kirjan kirjoittaja: Paulo Coelho
Kategoriat: 8. Henkinen kasvu, 8.1. Filosofiaa, ajattelua ja mielikuvitusta yrittäjälle, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Pieni teos- paljon hyviä ajatuksia ja tietynlaista rauhaa luovaa tunnelmaa.

Valon soturi ei kersku hyvyydellään tai paremmuudellaan vaan antaa tekojensa puhua puolestaan. Hän ei provosoidu haastamisesta eikä tuhlaa aikaansa turhaan ärsyyntymiseen vaan keskittyy omaan tehtäväänsä. Tähän suuntaan meitä on vihreässä akatemiassa pyritty koulimaankin; meidän ei tarvitse kuuluttaa kaikille mitä olemme saavuttaneet, vaan tavoitteena on pysyä nöyränä ja keskittyä tulevaan, ei siihen mikä on menneisyydessä mennyt hyvin.

Myyntityössäkään ei auta jäädä ihannoimaan yhtä hienoa myyntisuoritusta koko päiväksi, sillä se ei anna sinulle yhtään enempää uusia kauppoja. Toki onnistumisesta voi imeä energiaa tuleviin haasteisiin, mutta siihen ei voi tuudittautua. Muuten huomaat pian, ettei kokonaistulos ollut kuitenkaan hyvä ja olet loppupeleissä pettynyt itseesi.

Samaan aiheeseen liittyen kirjasesta löytyi myös kolahtava lause:

”Uskoakseen omaan tiehensä hänen ei tarvitse todistaa, että toisen tie on väärä”

On täysin turhaa ja energian tuhlaamista alkaa käännyttää muita omiin uskomuksiin tai tapoihin ajatella. Jos on tarpeeksi itseluottamusta, voi uskoa rauhassa mihin vain, vaikka olisi maailman ainoa ihminen joka kyseiseen asiaan uskoo. Se voi olla joskus vaikeaa massan paineen alla, mutta mahdollista, kunhan uskoo ja luottaa itseensä.

 

Toivo paremmasta on olennainen voimavara elämässä joka ei välillä mene niin kuin suunnittelee. Toivo on jo monesti meinannut loppua Tiimiakatemialla etenkin erinäisissä puhelinmyyntiprojekteissa. Etenkin niinä aikoina heikommat saattaisivat luovuttaa koko akatemian suhteen, varsinkin jos samat virheet toistuvat.

Suosittelen lukemaan kirjasta sivun 37. Tässä on osa siitä:

”Jokainen Valon Soturi on pelännyt on pelännyt käydä taisteluun. (…)

Jokainen Valon Soturi on sanonut kyllä kun on halunnut sanoa ei. (…)

Jokainen Valon Soturi on haavoittanut rakastamaansa ihmistä.

Sen vuoksi hän on valon soturi, siksi että hän on kokenut tuon kaiken, eikä ole menettänyt toivoaan tulla paremmaksi. ”

Siitähän kaikessa, niin työssä kuin elämässäkin, on lopulta kyse: uskoa siihen, että aina voi kehittyä. Näin pysyy yllä mielenkiinto, eikä elämä tunnu liian rutinoituneelta.

 

Kilpailijat joka elämän osa-alueella auttavat meitä itse asiassa eteenpäin. Ilman niitä kukaan ei pakottaisi meitä taistelemaan unelmiemme puolesta, koska taistella ei yksinkertaisesti tarvitsisi. Kun esimerkiksi tuli tietoon että toinen tiimi kilpailu kanssamme kesäkahviosta, huomasin heti palon oman tiimini asiaa hoitavan projektiryhmän silmistä. He todella halusivat tapauksen meille, ja panostivat esitykseen kaikin tavoin enemmän.

 

Sivu 62 kuulosti aivan akatemian treeneiltä! ”Valon Soturi istahtaa tovereidensa kanssa nuotion ympärille. He puhuvat valloituksistaan – ja joukkoon liittyvät muukalaiset ovat aina tervetulleita , sillä kaikki ovat ylpeitä elämästään ja Hyvästä Taistelustaan”. Juuri sitähän me teemme, pidämme treenejä, ja ristipölyttäjät ovat aina tervetulleita, sillä meillä on suunnilleen sama missio, visio ja heiltä saamme hyviä vinkkejä ja näkökulmia. Strategioista on hyvä päästä keskustelemaan ja vaihtamaan mielipiteitä monien ihmisien kanssa jotta vältytään turhilta ajatusvirheiltä jne. Eikä onnistumisista ole mitään iloa, jos niitä ei jaa kenenkään kanssa

”Hän tietää että jos hän tulee tiensä päässä tyhjään paratiisiin, hänen taistelullaan ei ole ollut mitään merkitystä.”

Ehkä olemme kaikki akatemialaiset tavallaan Valon Sotureita, oman tiemme kulkijoita, mutta silti yhdessä tekijöitä.

”Valon Soturi tanssii tovereidensa kanssa muttei luovuta kenellekään vastuuta askelistaan”.

 

Akatemialla, niin kuin kaikkialla, on paljon erilaisia persoonia. Siitä kuinka paljon jotkut puhuvat tai eivät puhu, keskustellaan usein. Joidenkin haluttaisiin puhuvan ja avautuvan enemmän, jotkut voisivat joskus pitää suunsa kiinni (itse kuulun luultavasti hetkestä riippuen kumpaankin ryhmään). Puhumattomuutta voidaan perustella sillä ettei omia kantoja tarvitse turhaan perustella muille, riittää kun niihin itse uskoo. Toisaalta asioiden (liiallistakin) jakamista  voidaan perustella sillä, että kun asioista puhuu ääneen, ne alkavat pian toteuttaa itseään, ja ”kun puolustat julkisesti näkökantojasi, sinun on ponnisteltava voidaksesi elää niiden mukaan”. Näiden kahden tyylin väliltä pitäisi löytää ehkä kultainen keskitie… Niin minun kuin muidenkin.

 

Top Kopit:

  1. Jännitystä ei saa erehtyä pitämään hermostuneisuutena. Terve jännitys auttaa usein parempiin suorituksiin, liian rentona kadottaa helposti otteen tekemiseen.
  2. Valon Soturi luottaa intuitioon. Oma mielipiteeni on sitä kohtaan kuitenkin hieman ailahteleva. Olisi hienoa voida luottaa intuitioon täysin, mutta esimerkiksi viimeisimmässä kahvitusprojektissamme uskoin siihen että kakkupaperit löytyvät muuttokuorman seasta ajallaan, eikä niitä tarvitse uudestaan lähteä ostamaan ja käyttämään siihen rahoja, mutta kuinkas ollakaan, intuitio oli väärässä, mikä aiheutti yhden motorolan harvoista ”kehitettävää”-kohdista.
  3. Yksityiskohdat, yksityiskohdat, yksityiskohdat. ”Piru asuu yksityiskohdissa”. Niinhän se on. Jos unohtaa laskea mansikat kakusta niin budjetti menee varmasti penkin alle ja koko projektin arvo laskee.
  4. ”Ihminen ei huku siihen, että syöksyy veteen, vaan siihen että jää veden alle”. Nimenomaan, menneisyyteen jääminen ja vaikeuksissa vellominen on se mikä meitä voi estää ja lopulta tappaa. Pitää voida ponnistaa pohjalta takaisin pinnalle, just get over it! Lisäksi menneisyyden tuskasta ja vaikeuksista voi saada voimia tulevaan, ja löytää kehittymisen kohtia. Mistä oppisikaan paremmin kuin epäonnistumisista?
  5. Älä rinnasta muiden ongelmia omiisi, jollekin joku mikä on sinulle pieni ongelma, voi olla jollekin muulle suuri. Jokaisella on oma ”kipukynnyksensä” eikä ole mitään syytä miksi muiden ongelmia pitäisi vähätellä, vaikka et olisikaan samoilla linjoilla toisen ongelmien suuruudesta. Asetu toisen tasolle.

 

 

Sara Savolin

Osk Millio

0503313677

 

Tagit:

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!