Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Verkkovalta

Kirjoitettu 19.05.13
Esseen kirjoittaja: Jari Savolainen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Verkkovalta - Voittaminen sosiaalisten teknologioiden maailmassa
Kirjan kirjoittaja: Charlene Li & Josh Bernhoff
Kategoriat: 3.2. Yrittäjän taidot ja työkalut, 3.3. Yrityksen roiminnan kehittäminen, 3.4. Uusia tuulia ja haasteita yrittämiseen, 6. Markkinointi, 6.2. Myynnin ja markkinointiviestinnän taidot ja työkalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Verkkovalta on kirjan mukaan sosiaalinen trendi, jossa ihmiset käyttävät tekniikoita saadakseen tarvitsemansa asiat toisiltaan eivätkä yrityksiltä tai muilta perinteisiltä instituutioilta. Verkkovalta syntyy kolmen voiman yhteentörmäyksestä: Ihminen, teknologia ja talous. Näitä kolmea yhdistelemällä eri tavoin pystytään luomaan yritykselle eri strategioita, millä tavalla yritys haluaa näkyä ulospäin ja millä tavalla esimerkiksi asiakassuhteita ylläpidetään. Miten ajan myötä asiakassuhteet kehittyvät ja muuttuvat.

 

Kirjasta löytyy viisi erilaista kohtaa, joista valitaan yksi pääväyläksi, jota hyväksikäyttäen yritys lähtee vaikuttamaan oman toiminnan verkkovaltaan. Kohta, joka kuvastaa parhaiten yrityksen kokonaistavoitetta verkkovallassa on mieluista valita.

  1. Kuuntelu,

    -Käytä verkkovaltaa tutkimustarkoituksiin ja oppiaksesi ymmärtämään asiakkaita paremmin

  2. Puhuminen

    -Käytä verkkovaltaa levittääksesi viestejä yrityksestäsi. ”jos olet valmis laajentamaan nykyisiä digitaalisen markkinoinnin hankkeitasi

  3. Aktivointi

    -Etsi innokkaimmat asiakkaasi ja käytä verkkovaltaa antamaan lisäpotkua heidän suositteluilleen.

    -Brändifanit, joita voi innostaa helposti

  4. Tuki

    -Ota käyttöön työkaluja, jotka auttavat asiakkaita auttamaan toinen toistaan.

    -Jotta toimii pitää olla huomattavat tukikustannukset ja joiden asiakkaat tuntevat luonnostaan hengenheimolaisuutta.

  5. Osallistaminen

    -Nivo asiakkaat osaksi liiketoimintaasi ja käytä heitä apuna tuotekehittelyssä.

    -Haastavin, niille yrityksille, jotka ovat jo onnistuneet toteuttamaan jonkin neljästä ekasta tavoitteesta

 

Brändin arvo kuuluu markkinoille eikä yritykselle. Yritys on tässä mielessä työkalu brändin arvon luomista varten. Brändi elää elämäänsä yrityksen ulko- eikä sisäpuolella. Yritysjohto ei ole varmis hallitsemaan brändiä,koska se johtaa yritystä suljettuna rakenteena. Brändi on avoin rakenne eikä yritysjohto osaa hallita avointa rakennetta.

 

Nettisosiaalisuusprofiili

Kirjailijat ovat rakentaneet kuuden osallistujatyypin listan, jossa ylimpänä ovat aktiivisimmat ja ajaspäin mentäessä passiivisemmat osallistujat. Näitä kuutta osallistujatyyppiä hyväksikäyttäen pystytään saamaan hiukan tarkempaa kuvaa, mitä asiakkaalle kannattaisi tarjota ja millä tavalla. Eri tilanteisiin sopivat eri sosiaalisen median ratkaisut olisi tärkeätä tietää, millainen lähestymistapa on kuhunkin tilanteeseen sopivin.

  • Luojat
  • Kriitikot
  • Keräilijät
  • Liittyjät
  • Katsojat
  • Passiiviset

Kirjassa mainitaan hyvin monia esimerkkejä, kuinka mikäkin yritys on käyttänyt hyväksi näitä osallistujatyyppejä.

 

Kirjassa sivulla 140 kerrotaan Markkinointisuppilosta.

 

Silmät —      Tietoisuus – Hankinta – Mieltymys – Toiminta – Uskollisuus      — Ostajat

→     →     →     →     →     →     →     →     →     →     →     →     →     →

 

Ennenvanhaan suurin osa mainonnan rahoista käytettiin televisiomainoksiin, joka perustuu toistoon. Näitä mainoksia pystyy mittaamaan tavoitettavuudella (näkevien ihmisten kokonaismäärä) sekä toistolla (miten monta kertaa kukin kuulee/näkee mainoksen). Nykypäivinä maailmassa on niin paljon tuotteita, että tällainen ei ole enää mahdollista. Markkinointisuppilon sisälle ei pääse vaikuttamaan lähellekkään niin hyvin kuin ennenvanhaan. Ihmiset eivät enää luota suoraan markkinointiin. Kirjassa kerrotaan, että vuoden 2006 loppuun mennessä, 83-prosenttia sanoi luottavansa enemmän ystävien ja tuttavien suositteluihin. Yli puolet luotti vieraiden ihmisten verkkoon kirjoittamiin arvosteluihin. Luottamus mainoksiin puolestaan laski edelleen jyrkästi.

 

Suppilon keskiosassa olevat asiakkaat käyvät keskustelua blogeissa, keskustelufoorumeilla ja sosiaalisissa verkostoissa. Nykypäivinä se on aktiiviselle yritykselle paikka, jossa olla ja vaikuttaa omalla haluamalla tavalla!

 

Kun peilaan markkinointisuppiloa omaan toimintaani, huomaan, että asia on näin minunkin kohdalla. Ostan mielelläni sitä, mitä ystävät tai tuttavat minulle suosittelee -lähes yhtään kyseenalaistamatta. Sekä kun ostan esimerkiksi vaatteita ulkomailta, tilaan verkkokaupasta tietokoneen, käyn aina sitä ennen lukemassa jonkin sortin arvosteluja tästä paikasta, sen toiminnasta ja tuotteen laadusta. Nämä seikat vaikuttavat erittäin paljon henkilökohtaiseen johtopäätökseeni.

 

 

Lähestymistapoja verkkovaltaan:

  1. Lähetä viraalivideo – joku hauska video ja anna muut levittää sitä!
  2. Osallistu sosiaalisiin verkostoihin ja sivustoille, joilla on käyttäjien tuottamaa sisältöä
  3. Liity blogosfääriin – Anna henkilöt yrityksessäsi kirjoittaa blogeja, kuunteleminen – vastaaminen
  4. Perusta yhteisö – aktiivisesti tekemisissä asiakkaiden kanssa ja tuottaa heille arvoa, hyvä markkinointiviestien välitykseen, kunhan kuuntelet etkä pelkästään huuda.

 

INNOVOINTI ASIAKKAAN AVULLA!

Miksi pähkäillä itse yrityksen kanssa todella kauan jotta keksisi sen sopivan tuotteen? Kyselemalla verkon kautta oikeilta asiakkailta saa parhaimman kuvan siitä, mitä ihmiset haluavat/voisivat ostaa!

 

Olemme alkaneet hyödyntämään mielestäni todella hyvin jo tiimissämme erilaisia verkkovaihtoehtoja. Meillä on omat Facebook-sivut, joita päivitämme jatkuvasti. Lisäämme paljon kuvia meistä ja meidän toiminnastamme, jotta antaisimme muille helposti lähestyttävän kuvan meistä. Meidät löytää myös twitteristä ja blogeista. Muutaman projektin kohdalla verkkosivumme päivitykset tarvitsisivat kyllä hieman aktiivisempaa toimintaa. Esimerkiksi Rento Meloni-Facebook-sivuillamme on tällä hetkellä yli 300 tykkääjää, mutta emme käytä tätä kanavaa millään tavalla hyödyksi tällä hetkellä.

 

 

Tämä kirja oli mielestäni hyvin hämmentävä. Asioita käytiin läpi hyvin pakkopullamaisesti ja melkein pakolla sinne oli tungettu paljon case-tapaisia tapauksia, joita lukiessa mielenkiinto vaipuu erittäin matalalle. Suurimpana koppina tästä kirjasta ehdottomasta markkinointisuppilo, jossa käytiin hieman tarkemmin asiakasta, sen reagointia ja kuinka saadaan ihmiset ostamaan omia tuotteitamme.

 

Jari Savolainen

Osuuskunta Idealeka

jari.savolainen@idealeka.fi

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!