Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Kun kuulin jonkun suosittelevan Juhani Tammisen kirjaa, naurahdin epäuskoisena ja kysyin oliko kyseessä jääkiekkoasiantuntija jolla oli eräissä mm-kilpailuissa tapana käyttää mielenkiintoisia pukuja (erityisesti kravatteja…). Kyllähän se oli. Löysin aurinkokuningas-kirjan Ypk:sta ja päätin lukea sen. En tiennyt lainkaan mitä odottaa kirjalta, paitsi että aiheena oli valmentaminen ja joukkueen toiminta. Pian huomasin ahmivani hyvin kirjoitettua ja mielenkiintoista tiimityöskentelyn ohjeistusta jääkiekkoviittauksilla.

Aurinkokuninkaan mukaan menestyksekäs tiimitoiminta rakentuu epäitsekkyydestä, välittämisestä ja myötätunnosta. Nämä perusarvot tulisi oppia varhaisessa vaiheessa, ja valmentaja (voi olla tässä tapauksessa vanhempi, opettaja, urheiluvalmentaja,…) toimii esimerkkinä. Kun tiimi, valmentaja mukaan lukien, noudattaa näitä arvoja on työskentely helppoa ja luottamusta syntyy tiimin sisälle.

Pelaaja haluaa tietää, että välität. Vasta sen jälkeen hän välittää, mitä tiedät.”

Tamminen painottaa myös vaikeuksien ja epäonnistumisten tärkeyttä itsensä ja tiimin kehityksessä. Samalla tavalla olen kuullut Tiimiakatemialla mokien jakamisesta ja itsensä pulaan laittamisesta. Niistä oppii. ”Epäonnistuminen voi olla menestys, jos opit siitä.”

Menestys on Tammisen mielestä aina seurasta kovasta työstä. Lahjakkuus voi auttaa, mutta kova työ kantaa eteenpäin. Hänen mukaansa monet tietävät miten menestyä, mutta vain harva on valmis maksamaan menestyksen hintaa, eli kovaa työntekoa. Valmistelun tärkeydestä hän toteaa: ”ei ole sattumaa, että yleensä menestyjät rakastuvat valmistautumista yhtä paljon kuin voittamista”.

 

Tamminen kertoo kirjoittaneensa kirjan jääkiekkovalmentajille, mutta myös pelaajille sekä myös yritysmaailman johtajille ja kaikille jotka haluavat kehittyä tiimityöskentelyssä. Ei siis tarvitse säikähtää jos ei ole jääkiekon asiantuntija, vaan kirjan opit ymmärtää ilman suurta lajintuntemusta. Jokaisen luvun lopussa on ”aikalisä”, eli luvun keskeisin asia kiteytettynä. Niistä on hyvä kerrata luetun luvun asiat ja myöhemminkin palata tärkeimpiin pointteihin.

95 prosentin keskittyminen on 50 prosentin suoritus.”

Opin paljon asiaa katsellessani valmentajan näkökulmasta asioita. Näistä mielestäni tärkeimpiä olen kertonut ylempänä. Opitusta aion viedä käytäntöön arvojen toteuttamisen tiimissäni, jo toivon, että mahdollisimman monessa asiassa pystyisin keskittymään 100 prosenttisesti, jotta suorituskin olisi paras mahdollinen. Yllätyin myös siitä miten tiimiyrittäjän ja jääkiekkovalmentajan periaatteiksi sopivat samanlaiset asiat. Myös monet toimintaperiaatteet ovat täysin samoja. Loppuun vielä kaikille syy lukea mielenkiintoisia ja haastavia kirjoja..

Paras tapa kehittää joukkuetta on kehittää itseäsi”

Johon lisäisin: ”Sharing is caring”.

Tagit: , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!