Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Vetovoima – kirja inspiroivista yrityksistä, merkitysten johtamisesta ja idealismin voimasta

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Mitä ihmettä? Onko minussa sittenkin aineksia vetovoimaiseksi johtajaksi? Ehkä pitää vaan alkaa viimeinkin uskomaan omia näkemyksiä ja mielipiteitä 😀

 

Ihmeellistä että törmään tälläiseen aiheeseen juuri nyt. Kirjassa käsitellään paljon juurikin niitä asioita mitkä olen huomannut epäkohdiksi aiemmissa työpaikoissani. Tuntuu oudolta, sillä muutama vuosi sitten, kun olin töissä erilaisissa paikoissa, olin vasta nuori pojankoltiainen ja ”vaan joku harjoittelija” tai ”kesähessu” näissä työpaikoissa, mutta olen ollut kaiken tämän ajan oikeassa.

 

Suomalaisessa työkulttuurissa ja yritysten johtamistyyleissä on paljon, paljon parantamisen varaa ja vähän oudoltahan se tuntuu, että minä olen tiennyt tämän asian koko ajan. Kuitenkaan monet yritykset eivät tätä tajua. He eivät tajua hyvän henkilöstön ja sen motivoinnin merkitystä. He eivät tajua sitä siksi, että se ei näy niin selkeästi yrityksen toiminnassa ulospäin, kuin esimerkiksi kassavirta. Yksittäistä työntekijää ei vaikka yt-neuvotteluissa nähdä muuna kuin pelinappulana, joka täytyy uhrata sen vuoksi, että yritys menestyisi paremmin. Kuitenkin varsinkin isoissa pörssiyhtiöissä yrityksen menestyminen tarkoittaa sitä, että osakkeenomistajat tahtovat lisää krediittejä omaan käyttöönsä, sillä mitä tulee osakemarkkinoihin ja sijoittamiseen; raha, suorat ja kylmät numerot ja ennen kaikkea maksimaalinen tuotto ja voitto siinä ratkaisee.

Se, mitä osakemarkkinoilla ei tajuta on yksittäisen perttivirtasen työpanos ja vaikutus omaan työympäristöönsä. Ketkä yrityksessä tekevät töitä? No ihmiset! Mitä tapahtuu työympäristölle siinä vaiheessa kun motivoitunut ja kaikkensa omalle työpaikalle joka päivä antanut ilopilleri Pertti Virtanen saa yt-neuvottelujen seurauksena fudut? Yritys luulee säästävänsä rahaa, mutta asia ei aina ole todellisuudessa näin. Pertti voi olla ratkaiseva tekijä monen muun työläisen arjessa. Pertin positiivinen vaikutus vaikuttaa ympärillä muihinkin, jolloin työympäristö on iloisempi. Iloisempi työympäristö taas tarkoittaa tyytyväisyyttä ja täyttää näin ihmisen perustarpeet muutenkin kuin pelkästään kuukausittaisen palkkapussin muodossa. Kun työntekijä on tyytyväinen työssään, on hän myöskin tehokkaampi, sillä hän on motivoitunut.

Töissä käyminen vie vielä tänä päivänä ison osan ihmisen arjen aktiivisesta ajasta. Töissä käyminen on sosiaalinen tapahtuma. Jos ympäristöönsä arjen iloa tuottava Pertti joutuu irtisanotuksi, putoaa hänen läheisimpien työtovereidensa työteho ja tyytyväisyys yhteen kolmasosaan aiemmasta. Millaiset vaikutukset tällä sitten on yrityksen toiminnalle?

 

Olen sitä mieltä, että jos pitäisimme ihmisistä eli työntekijöistä huolta niin, että heillä olisi töissä hauskaa ja he tuntisivat itsensä merkitykselliseksi ympäristölleen ja omille arvoilleen, olisi maailma paljon onnellisempi paikka. Kun teemme sitä mikä meistä tuntuu merkitykselliseltä, tunnemme hyvää oloa ja tyytyväisyyttä elämään! Näistä asioista rakentuu hyvinkin nopeasti sellainen asia kuin elämänilo ja onnellisuus!

 

Tänä päivänä isot yritykset eivät mielestäni arvosta omia työntekijöitään tarpeeksi. Paljon puhutaan siitä, että omat työntekijät ja heidän tyytyväisyys yrityksessä on menestyksen perusta, mutta harvoin näkee sen oikeasti toteutuvan.

Asiakkaat ovat yritystoiminnalle tärkeä tekijä. Ilman asiakkaita ei ole yritystä. Mutta yritystä ei myöskään ole ilman työntekijöitä. Lisäarvon tuottaminen asiakkaalle lähtee työntekijästä, jolloin työntekijän tyytyväisyys yrityksessä on todella merkittävä asia niin tuotteen, palvelun laadun ja työntekijän paneutumisen kannalta.

 

Mitä enemmän yritys arvostaa ihmisiään, sitä enemmän ihmiset arvostavat yritystään”

 

Kuten aiemmin sanottu, yrityksessä työskentelevät ihmiset. Jokaisesta liikeideasta tai yrityksestä lähes kaiken muun voi kopioida, mutta ihmisiä ja heidän välisiä suhteitaan ei. Tänä päivänä puhutaan erityisen paljon ihmisiä koskevista asioista työympäristöissä. Puhutaan hyvistä tiimeistä, esimerkiksi niistä jotka saavat sijoittajilta startup-idealleen isoja rahoituksia. Puhutaan, että sijoittajat katsovat yhä enemmän tiimiä ja sen toimivuutta kuin itse ideaa. Hyvä tiimi eli hyvät ihmiset voittavat! Tämä pätee mihin tahansa työympäristöön. Henkinen pääoma on se mitä ei voi kopioida, mutta mikä voi luoda ratkaisevaa etua markkinoilla kilpailijoihin verrattuna.

Minua harmittaa se, että tänäkin päivänä hyvät yritykset ovat sokeita sille, miten paljon potentiaalia ja kehitysideoita ruohonjuuritason työntekijöissä piilee. Olen nähnyt sen omin silmin ja olen ollut yksi heistä. Varsinkin isoissa yrityksissä heistä tuntuu, että johto on jossain tuolla norsunluutornissa pitämässä palaveria kabinetissa keskenään ja siellä tehdyt päätökset aiheuttavat vain lisää päänvaivaa heille. Heitä ei kuunnella ja todella hyvät asiat menevät sivu suun, niiden ollessa koko ajan käden ulottuvilla. Kabineteissa ja johtoryhmissä päälliköt miettivät päänsä puhki kehittääkseen erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja toimintaan, vaikka arkipäivän perttivirtanen voisi tulla kabinetin ovesta sisään ja kertoa ratkaisun kahdessa sekunnissa.

Onneksi joissain paikoissa on silti näkynyt positiivista ryhtiliikettä. Vaikka miten teatteria ja televisiota olisikin, on ilo katsoa telkkarista Pomo Piilossa -ohjelmaa. Ohjelmassa ylimmän portaan johtajat tekeytyvät omiin yrityksiinsä alimman tason harjoittelijoiksi nähdäkseen yrityksensä toiminnan uudessa valossa. Ohjelman lopussa johtajat ovat häkeltyneitä siitä, miten sokeita he olivatkaan ja tekevät parannusliikkeitä toiminnan kehittämiseksi. Lisäksi he luovat työntekijöilleen merkityksen tunnetta palkitsemalla heitä ja heidän perheitään vähän milloin milläkin. En tiedä onko sekin näyteltyä telkkaria, mutta näyttäisi että työntekijät ovat todella otettuja saamastaan huomiosta.

 

On kitenkin totta, että yritykset eivät voi yksin vaikuttaa siihen, että työntekijät olisivat tyytyväisiä, koska tangoon tarvitaan kaksi. Työntekijän täytyy myös itse pistää omat paukkunsa ja asenteensa puntariin ja todistaa olevansa huipputyyppi. Kuitenkin, mitä enemmän yrityksessä on työntekijöillä autonomiaa ja tarkoituksenmukaisuutta sekä huomiota, on yritys aina vetovoimaisempi.

 

Seuraavaksi kerron hieman avainsanoilla siitä, millaisessa yrityksessä minä haluaisin olla vaikka yrittäjänä/henkilöstöpäällikkönä tai ihan vaikka vain työntekijänä.

 

Migin unelmien työympäristö:

 

Työntekijöiden autonomia

Loistava tiimihenki ja sen edistäminen

Työympäristön rehellisyys

Hyväntekeväisyys

Suora puhe; kaikki mitä sanomme, on jollain tapaa kehittävää

Ei hierarkiaa tai mitään muitakaan turhia esteitä

Olemme kaikki samanarvoisia, arvostamme toisiamme

Toisten kannustaminen ja positiivisuus

Vapaat työajat, kunhan hommat hoituu

Hyvä sisäinen ja ulkoinen viestintä

Kaverista välittäminen ja tukeminen

Liikuntaharrastusten tukeminen (esim. saa käyttää tietyn määrän työaikaa urheiluun)

Kansainvälisyys ja siihen kannustaminen

Jatkuva oppiminen ja omien henkilökohtaisten rajojen rikkominen

Työntekijöiden kouluttautuminen ja henkisen kasvun edistäminen

Oikeudenmukaisuus

Vilpittömyys

Ihmisläheisyys

Paremman ja reilumman yhteiskunnan luominen

Hauskanpito!

 

Täytyy sanoa, että loppujen lopuksi ihmisten kanssa avoimesti työskentely ja heidän tyytyväisenä pitäminen on helppoa, hauskaa, onnellisuutta edistävää ja merkittävää. Se on pitkän mittakaavan työtä, kuten hyvän tiimin tai urheilujoukkueen valmentaminen. Sen vaikutuksia ei näe heti samantien kassavirrassa, mutta jos voimme edistää onnellisuuden ja merkityksellisyyden tunnetta ihmisten arjessa, näkyy se varmasti jossain vaiheessa myös kansantaloudessa. Henkilöstöä, eli ihmisiä ei saa unohtaa, sillä he tekevät valtavan lujaa työtä. Heidät pitää vain huomioida! Tämän asian tärkeyttä ei voi liikaa korostaa.

 

Aletaan hommiin ja ollaan kärsivällisiä!

 

 

Mikko Tammilehto

tiimiyrittäjä

+35850 400 9502

Ideaosuuskunta INTO

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!