Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Viisas pääsee vähemmällä

Kirjoitettu 19.01.15
Esseen kirjoittaja: Anders Bertlin
Kirjapisteet: 2
Kirja: Viisas pääsee vähemmällä
Kirjan kirjoittaja: Sampo Sammalisto
Kategoriat: 7.1. Luovan ajattelun työkalut, 7.4. Tulevaisuuden mahdollisuudet, 8. Henkinen kasvu

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Viisas pääsee vähemmällä

Sampo Sammalisto

 

Koska on tulossa erittäin kiireinen kevät, päätin ottaa tämän kirjan lukuun. Se olikin erittäin kannattava asia. Pakko ottaa heti kiinni yhteen asiaan, jota meinaan soveltaa jatkossa. Tee asiat riittävän hyvin mutta älä täydellisesti. Ajankäytön suhteen on todella iso ero siinä, teetkö esimerkiksi hakemuksen riittävän hyvin vai pyritkö täydellisyyteen. Tällä neuvolla esseistä esimerkiksi ei välttämättä tule yhtä hyviä, mutta uskon saavani kerrottua tärkeimmät asiat siitä huolimatta.

 

Toinen asia johon on käytettävä hetki tässä esseessä on se, että jään pois MP-projektista. Se saattaa olla virhe, mutta jos haluan oikeasti tehdä niitä asioita, joiden vuoksi tulin akatemialle, se on välttämätöntä. Harmi sinänsä jäädä pois, koska MP:n brändiarvo on joka päivä nousussa ja asiakasmäärä vain lisääntyy päivä päivältä! MP-projektista olisi myös todennäköisesti saanut työpaikan akatemian jälkeen. Se, että minä jään pois, tekee kuitenkin varmasti hyvää projektille, koska se antaa lisää vastuuta Samulille ja Iirolle. Siinä vaiheessa kuin MP laajentaa esimerkiksi Lahteen, Tampereelle tai Helsinkiin, laitan kyllä ehdottomasti työhakemuksen sisään. Koska tässä vaiheessa projektia olen jo saanut irti tästä kaiken, mitä siitä voin irti saada, mutta laajennuksen myötä haasteita tulisi jälleen kerran lisää. Laajennuksen myötä pitäisi rakentaa brändi taas uudelle paikkakunnalle melkein nollasta ja siinä tehtävässä uskoisin olevani hyvä. Nyt on vain tärkeä valita hyvä projektiryhmä, joka oikeasti pystyy viemään MP:n uudelle tasolle kovalla työllä ja uusilla markkinointikeinoilla. Hyvän perehdytyksen tärkeys pitää myös muistaa.

 

Vielä kolmas asia. Haluan käyttää vielä tämän vuoden siihen, että teen mahdollisimman laajasti asioita. Se voi kostautua, mutta tämä vuosi on kuitenkin ainutkertainen siinä, että voi vielä kokeilla laajasti asioita. Ensi vuonna pitää sitten jo alkaa kaventaa ja keskittyä täysillä siihen, mitä haluaa oikeasti tehdä, eikä vain hankkia uusia ammatteja. Olen aina tykännyt kursseista ja uusista asioista, kun taas kärsivällisyys tehdä samaa asiaa vuodesta toiseen ei välttämättä ole minun juttuni. Sen vuoksi olen myös harkinnut akatemian jälkeen, jos tekisin pari vuotta töitä välissä ja kävisin ylemmän korkeakoulututkinnon akatemian metodeilla. Tässä kolme päällimmäistä asiaa ja kuten tiedämme, vasta kun ne kirjoittaa paperille, alkaa tapahtua. Mutta nyt kirjaan ja miten meinaan selvitä tästä keväästä:

 

”Tarkoitan tyhjäkäynnillä kaikenlaista odottelua, esimerkiksi sitä, että istut jossain kulkuvälineessä, odotat jotain kulkuvälinettä tai istut toimistolla ilman, että teet mitään hyödyllistä. Minua on aina häirinnyt tällainen tyhjäkäynti, sillä sen aiheuttama tylsistyminen on pahimpia tunteita, joita tiedän. Tämän vuoksi olenkin kehittänyt lukuisia tapoja, joiden avulla hyödynnän tilanteet, jotka tyypillisesti aiheuttavat tyhjäkäyntiä. Omalla kohdallani se on lisännyt tehokkuuttani ja onnellisuuttani huomattavasti. Esimerkiksi matkustaessani julkisilla kulkuvälineillä ja odottaessani niitä luen joko kirjaa, sähkökirjaa, Facebookia, Twitteriä, blogeja tai uutissivustoja.”

 

Pitkä lainaus mutta sitäkin tärkeämpi. Siinä, että osaa hyödyntää kaiken tyhjän ajan, olen tullut paremmaksi ja paremmaksi koko ajan. Monet lukemistani kirjoista on luettu bussissa tai junassa. MP:ssä olen myös tehnyt esseitä loppuun, jos joku on jäänyt kesken tai sopinut asiakaskäyntejä silloin kuin ei ole asiakkaita tai kasaamista. Yleensä teen listan asioista, joita voisin hoitaa MP:ssä, jos on hiljaista. Muuten aika menee nopeasti Facebookissa tai sähköposteja selaamalla ja luu jää lopussa käteen. MP:ssä on ollut myös se etu, että on ikään kuin saanut tehtyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja projekti on myös antanut kalenterille jämäkkyyttä. Tuollainen projekti jossa jää aikaa tehdä myös muita asioita on kyllä monessa mielessä täydellinen. Käytän MP-lyhennettä näissä esseissä, koska jos käyttää virallista nimeä, esseet nousevat korkealle Googlessa. Esseitä luetaan niin paljon, että kun laitoin meidän projektimme nimen Googleen, se löytyi heti Facebookin ja nettisivujen alapuolella. Välillä nämä esseet kuitenkin sisältävät sellaista tietoa, mitä ei välttämättä väkisin haluaisi kaikkien lukevan, joten parempi näin.

 

Vielä yksi asia, johon on otettava kiinni. Muutto oli hyvä asia varsinkin niille, joiden terveys kärsi Onkapannussa. Mutta kyllä se toi mukanaan myös haasteita varsinkin itselleni. Nyt istutaan kuin sillit purkissa ja se ei sovi kyllä minulle huonostikaan. Minua ahdistaa muutenkin iso porukka, mutta nyt se vielä paheni, kun tilat pienenivät puoleen. Onkapannussa oli se hyvä puoli, että porukka oli jaettu kolmeen ryhmään, ns. väriakatemiaan, mutta nyt kaikki ovat samassa paikassa. On vaikea saada minkäänlaista omaa työrauhaa tai paikkaa, mihin voi mennä, kun iso porukka ahdistaa. Mutta ei hätää – en tule olemaan montakaan tuntia Innovassa tänä keväänä ja se, että sieltä pääsee pois, on minulle henkireikä. Pitää keksiä tarpeeksi tekemistä, että siellä ei tarvitse olla. Mutta tässä vielä alussa mainitsemani asia kirjasta:

 

”Pyritkö useimmissa asioissa parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen? Mikäli vastaat kyllä, on sinun syytä muuttaa toimintatapaasi, sillä parhaan mahdollisen lopputuloksen tavoittelu saattaa alentaa tuottavuuttasi ja rajoittaa onnellisuuttasi.”

 

MP on hyvä esimerkki tämän soveltamisesta. Mielestäni taulukot ja budjetit ovat nyt riittävällä tasolla. Niistä voisi tehdä vielä parempia, mutta se alentaisi tuottavuutta tästä keväästä. Mieluummin käytän nyt ajan johonkin hyödylliseen. Samaa meinaan soveltaa kevään aikana myös muissa asioissa. Tähän esseeseen on pakko lisätä vielä afrikkalainen sananlasku:

 

”Jos haluat kulkea nopeasti, kulje yksin. Jos haluat päästä pitkälle, kulje muiden kanssa. ”

 

Pari ajatusta tähän liittyen. Iiron kanssa johdamme meidän tiimimme LC-projektia, joka on erittäin haastava projekti, koska se on koko tiimin projekti. Haastavuutta lisää vielä se, että reissusta on kerrottu erittäin vähän koko akatemialla. Jos kuljettaisiin Iiron kanssa tässä kahdestaan, reitti ja suunnitelma olisivat jo valmiit. Mutta koska tässä kulkee koko tiimi, matkanteko kohti Ranskaa on hidasta. Autoprojektiryhmä vähän polkee paikallaan ja puolet tiimistä haluaisi lähteä työmatkalle Eurooppaan ja toinen puoli haluaisi vain lähteä kauaksi, jotta voi nähdä lähelle. Sen lisäksi työmatkalle lähtijät eivät tiedä missä ja milloin he haluaisivat tehdä töitä ja kenen kanssa. Joten haasteita riittää, mutta uskon reissun selkeytyvän helmikuun aikana. Onneksi me olemme Iiron kanssa nopeita ja tehokkaita, kun vaan saadaan palikat kohdalleen.

 

Olen paljon puhunut onnellisuudesta ja sen tärkeydestä yrittämisessä. Uskaltaisin sanoa, että ei ne taidot vaan se, että sinä olet sujut itsesi kanssa. Tämä kirja korosti myös sen merkitystä:

 

”Achorin omat sekä hänen siteeraamansa kymmenet tutkimukset osoittavat, että onnelliset ja positiiviset ihmiset menestyvät muita paremmin elämässä ja ovat tuotteliaampia työelämässä.”

 

Vaikka en enää ole lukenut niin paljon pääkonttorista ja onnellisuudesta, mietin sitä kyllä päivittäin. Koska se mitä mietit päivittäin, joko negatiivia tai positiivisia asioita, muokkaa sinua. Millä mieltä ruokit, sellainen ihminen sinusta tulee. Tämän takia kiinnitän tähän niin paljon huomiota. 52 niksistä viisi tai kuusi niksiä oli uusia ja sellaisia, mitä meinaan vielä ottaa käyttöön. Ihan hyvä kirja, ainakin tähän kohtaan!

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!