Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Viisi toimintahäiriötä tiimissä

Kirjoitettu 13.05.20
Esseen kirjoittaja: Juho Ristolainen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Viisi toimintahäiriötä tiimissä
Kirjan kirjoittaja: Patrick Lencioni
Kategoriat: 2.2. Tiimityön taidot ja työkalut, 2.4. Tiimiliiderinä ja -valmentajana toimiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Viisi toimintahäiriötä tiimissä on kirja, jonka olen halunnut lukea jo tammikuun alusta lähtien. Nyt kuitenkin, kun rupesin sitä lukemaan, niin mietin, että onko kirjalla enää tässä vaiheessa minulle mitään annettavaa, kun tiimin kanssa on tullut työskenneltyä puoli vuotta, ja useamman reflektionkin olen kirjasta jo ehtinyt lukea.

 

Toimintahäiriöt

Vaikka kaikki toimintahäiriöt olivatkin tuttuja jo aikaisemmista reflektioista, niin lukiessa oli kyllä ”hauskaa” tunnistaa toimintahäiriöitä omasta tiimistä.

 

  1. Toimintahäiriö: Luottamuspula

Luottamuspula, eli tiimin ensimmäinen toimintahäiriö tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että tiimin jäsenet eivät luota toisiinsa. Tiimin luottamuspula johtuu useasti siitä, että tiimin jäsenet eivät halua olla haavoittuvaisia toistensa edessä. Tällöin he eivät uskalla pyytää apua toisiltaan ja piilottelevat omia virheitään. Paras ja oikeastaan ainoa keino tiimin luottamuspulan purkamiseen on se, että tiimin jäsenet viettävät paljon aikaa yhdessä ja oppivat tuntemaan toisensa paremmin.

 

  1. Toimintahäiriö: Konfliktien pelko

Kun tiimin jäseniltä puuttuu luottamus toisiaan kohtaan, niin silloin ei uskalleta haastaa muita niin paljoa, kuin tekisi mieli. Tämä on todella vaarallista, sillä mikäli tiimin jäsenet eivät uskalla haastaa toisiaan, niin välillä saatetaan tehdä pitkäänkin hommia, joissa ei ole mitään järkeä vain siksi, että kukaan ei uskaltanut haastaa ketään asiasta, ja kaikki vain jatkoivat eteenpäin. Tässä sanoisin, että johtajalla on todella suuri vastuu palautetta vastaanottaessa, että hän oikeasti ottaa palautteen rakentavasti vastaan, eikä rupea aukomaan päätään palautteen antajalle. Kun tiimi pelkää konflikteja, niin tärkeistä asioista päättäminen saattaa vain lykkääntyä pitkälle, koska kukaan ei halua ottaa asiaa esille, mikäli oletetaan, että se saattaisi aiheuttaa konfliktin.

  1. Toimintahäiriö: Sitoutumisen puute

Kun tiimin jäsenet eivät uskalla haastaa kunnolla toisiaan, niin tällöin jää monien ihmisten mielipiteet asioista kuulematta. Kun päätöksiä tehdessä heille jää olo, että heidän mielipiteitään ei ole otettu päätöksessä huomioon, niin heidän on vaikea sitoutua päätökseen.

  1. Toimintahäiriö: Vastuun välttely

Kun ihmiset eivät sitoudu yhteisiin päätöksiin, niin he eivät koe tarvetta puuttua muiden tiimiä haittaaviin toimiin. Tämä aiheuttaa sen, että tiimillä on alhaiset laatuvaatimukset, kun kukaan ei viitsi vaatia toisilta enempää. Yleensä vastuuta vältellään, koska ei haluta sietää kiusallisia tilanteita ihmissuhteista, joita yleensä syntyy, kun muiden toimia arvostellaan. Erinomaisessa tiimissä vaaditaan muilta korkeaa tekemisen tasoa, ja jos huomataan, että tekemisen taso on huonoa, niin siitä sanotaan.

 

  1. Toimintahäiriö: Tulosten huomioimatta jättäminen

Kun tiimin jäsenet eivät viitsi vaatia muilta laadukasta tekemistä, ja kukaan ei koe olevansa tilivelvollinen kenellekään, niin yleensä siinä vaiheessa ruvetaan keskittymään pääasiassa omiin tuloksiin, ja oman uran edistämiseen. Hyvässä tiimissä kaikkien tiimin jäsenten tulisi keskittyä pääasiassa yhteisiin tuloksiin ja niiden parantamiseen. Toki hyvässäkin tiimissä ihmisillä saa tietenkin olla omia tavoitteitakin, mutta pääpointti on kuitenkin yhteisissä tavoitteissa.

 

Yhteenveto

Kun tiimin jäsenet eivät kykene luottamaan toisiinsa, on tiimissä tällöin luottamuspula. Kun tiimin jäsenet eivät luota toisiinsa, he eivät uskalla haastaa toisiaan tarpeeksi, eli tiimissä vallitsee konfliktien pelko. Kun tiimin jäsenet eivät uskalla haastaa toisiaan, ja kaikki eivät saa mielipidettään kuuluviin, niin he joiden mielipidettä ei otettu huomioon päätöstä tehdessä eivät pysty sitoutumaan yhteisiin päätöksiin, eli tiimissä on sitoutumisen puute. Kun ihmiset eivät sitoudu yhteisiin tavoitteisiin, niin he eivät myöskään koe tarvetta vaatia muilta tiimin jäseniltä korkeaa suoritustasoa, ja kukaan ei viitsi puuttua tiimiä haittaavaan toimintaan, eli tällöin tiimissä vältellään vastuuta. Kun ei viitsitä vaatia muilta hyvää tekemistä, niin tiimin tekeminen muuttuu enemmän yksilön tekemiseksi, jolloin jätetään yhteiset tulokset huomioimatta. Tällöin tiimin jäsenet keskittyvät vain omiin tuloksiin ja niiden parantamiseen.

 

Vaikka kaikki toimintahäiriöt olivatkin jo etukäteen tuttuja, niin koen kyllä, että sain kirjasta hyviä oppeja irti. Varsinkin vanhat opit, joita olin reflektioista lukenut, vahvistuivat kirjan lukemisen myötä ja toivottavasti saisin vietyä enemmän käytäntöön asioita. Tunnistin itseni hyvin konfliktien pelko -kohdasta ja jatkossa koitan keskittyä vielä enemmän siihen, että avaan suuni aina, kun jotain sanottavaa olisi, ja samaa toivoisin myös muilta.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!