Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Voittamisen anatomia

Kirjoitettu 15.01.20
Esseen kirjoittaja: Petra Palmu
Kirjapisteet: 3
Kirja: Aki Hintsa - Voittamisen anatomia
Kirjan kirjoittaja: Oskari Saarinen
Kategoriat: 1. Oppiminen, 3. Yrittäjyys, 7.4. Tulevaisuuden mahdollisuudet, 8. Henkinen kasvu

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Marraskuun lopussa päätin, että tästä eteenpäin haluan panostaa itseeni. Olen itselleni tärkeä ja ainaisen väsymyksen taustalla on varmasti se, että elän epäterveellisesti ja en kuuntele itseäni. Vuoden alussa olen lukenut kirjoja, joiden avulla voin pohdiskella ja parantaa hyvinvointiani. Uni on ollut isona teemana näin vuoden alusta lähtien kun arki on lähtenyt rullaamaan. Oskari Saaren kirjoittama Aki Hintsa – Voittamisen anatomia on ollut lukulistalla jo pitkään, mutta vasta nyt oli sopiva aika tarttua siihen. Kuten me Tiimiakatemialla viemme lukemamme kirjat käytäntöön, niin haluan tehdä myös tämän kirjan kohdalla. Kuka ei haluaisi parantaa omaa hyvinvointiaan tässä kiireisessä elämässä.

Aki Hintsa on toiminut Suomen Olympiakomitean ja formula ykkösissä monen kuljettajan luottolääkärinä. Hintsa on kehittänyt mallin elämän kokonaisuuden hallintaan. Olen samaa mieltä Hintsan kanssa, että oma hyvinvointi on kaikkein tärkeintä. Nyt kun olen lähtenyt kohti elämäntapamuutosta koen, että minulla on paljon enemmän energiaa ja jaksamista arjessa. Syön paremmin, liikun enemmän ja nukun paremmin. Nukkumisen kanssa on vielä hieman ongelmia, mutta koen, että olen herännyt nykyään virkeämpänä kuin aikaisemmin. Hintsa jakaa elämän kuuteen osa-alueeseen, jotka kaikki vaikuttavat toisiinsa ja joita kaikkia kehittämällä voi kehittää omaa hyvinvointiaan:

 

  • Yleinen terveys

  • Biomekaniikka

  • Fyysinen aktiivisuus

  • Ravinto

  • Lepo/palautuminen

  • Henkinen energia

 

Yleinen terveys

Yleinen terveys koostuu kaikista hyvinvoinnin malleista. Olen ollut aina yleisesti terve. Lapsena minulla oli astma, mutta se on parantunut aikuisikään mennessä ja esiintyy nykyään vain infektioiden jälkeen yskänä. Vitiligo minulla on ollut pienestä lapsesta lähtien, mutta olen oppinut elämään sen kanssa ja kesäisin auringolta suojautuminen tulee rutiinilla. Se on autoimmuunisairaus, joten minulla on vaara sairastua herkemmin muihin autoimmuunisairauksiin kuten esimerkiksi reumaan. Onneksi näin ei ole käynyt, ja paremmilla elämäntavoilla toivottavasti ne eivät tulekaan.

 

Biomekaniikka 

Liikunta on kuulunut jo lapsesta asti omaan elämään. On tullut harrastettua tanssia, balettia, näytösvoimistelua, pesäpalloa ja myöhemmin olen käynyt salilla. Joensuusta Jyväskylään muutettuani liikunta jäi paljon vähäisemmälle jostain syystä. Piiloudun kiireen taakse sillä reilu neljä vuotta sitten kun muutin Jyväskylään aloitin lähihoitajakoulun ja päivämme siellä olivat lähes joka päivä 8-17 ja koulun jälkeen menin aina töihin. Toimin silloin lisäksi henkilökohtaisena avustajana koko loppukouluni ajan. Onhan tuossa paljon tunteja ja pitkiä päiviä, mutta silloin en priorisoinut itseäni ykköseksi. Tottakai olen aina jonkin verran liikuntaa harrastanut, mutta aikaisempaa vähemmän. Hyötyliikuntaa tulee joka päivä. Nyt olen pyrkinyt harrastamaan liikuntaa aina yhden tunnin päivässä. Sillä saa ajatukset pois kiireestä ja unikin tulee paremmin. Mitä enemmän kunto kehittyy sitä enemmän haluan ruveta treenaamaan.

 

Fyysinen aktiivisuus

Olen ihmisenä sellainen touhottaja. Minun on vaikea pysyä paikallaan ja olen päivittäin aktiivinen. Olen aina tehnyt paljon töitä ja harvoin vietän koko päivää sängyssä maaten. Toki tämä riippuu ihan päivästä. Aktiivisuus on hyvästä, mutta tänä vuonna liika-aktiivisuus on mietityttänyt minua. Onko aina pakko olla niin aktiivinen? Joskus on ihan ok pysähtyä ja rauhoittua. Tänä vuonna aion pitää huolta enemmän jaksamisestani. En halua laiskotella, mutta kaikkeen ei tarvitse esimerkiksi Akatemialla lähteä mukaan vaikka kuinka se kiinnostaisi. Hyvä aika on rauhoittumiselle jotta kevään tavoitteet toteutuvat: oppari valmiiksi ja syksyksi harkkapaikka.

 

Ravinto

Ravinto on yksi haastavimmista asioista muuttaa. Syön normaalisti terveellisesti mutta olen ihan hirveässä sokeri-, ja hiilarikoukussa. Halusin tehdä siihen muutoksen – elämäntapamuutoksen. Olen ruvennut syömään 2,5 tunnin välein, juomalla vettä vähintään 2 litraa päivässä, valinnut parempia vaihtoehtoja ruoille. Ylipäätään miettinyt enemmän mitä suuhuni laitan. Mielestäni olen onnistunut hyvin syömisessä. Oloni on paljon energisempi, en tunne nälkää sillä syön niin usein ja vaatteetkin ovat alkaneet löystyä. Yhdistettynä liikunnan kanssa ei tee edes mieli herkkuja tai syödä epäterveellisesti.

 

Lepo/palautuminen

Kirjoitin aikaisemmin esseen unesta ja sen merkityksestä. Olen kesitellyt asiaa jo tovin. Se löytyy tästä linkistä: https://esseepankki.tiimiakatemia.fi/62065-2/

 

Uni ja palautuminen on erittäin tärkeää ja sen olen ottanut huomioon tänä vuonna. Se on ollut minulla myös haasteena tässä Akatemian aikana. Tuntuu, että olen koko ajan menossa ja päivät pitenevät vaan koko ajan. Tänä kevään otan itseäni niskasta kiinni: olen vähentänyt työtunteja, kalenteriin olen varannut aikaa illalle ihan vain oleskeluun/kirjan lukemiseen ja viettänyt enemmän aikaa ystävieni kanssa. Huomaan selkeän eron olossani, kun on lisää vapaa-aikaa ja vielä sellaista, jossa saan vain olla. Välillä minulla tulee niin tylsää illalla, että lähden lenkille tai rupean tekemään jotain järkevää esimerkiksi lukemaan kirjoja. Netflixit ja viaplayt olen irtisanonut ihan vain siksi, etten tuijota niitä yömyöhään mitä olen aikaisemmin helposti tehnyt. Toisaalta ihan hyvä että iltaisinkin tulee luettua tai kirjoitettua sillä kirjapisteet ovat hyvällä mallilla. Olisi hyvä jos saisin tehtyä ne ennen kuin aloitan täysipäiväsiesti kirjottamaan opinnäytetyötä.

Näin jälkeenpäin ajateltuna tuntuu pahalta, että on laiminlyönyt itseään. Kun oma hyvinvointi on kunnossa, myös tavoitteiden saavuttaminen helpottuu. Ihmeellistä miksi en ole aikaisemmin priorisoinut itseäni ja ottanut vastuuta siitä. Tiedän toki muutaman syyn mutta en sitä rupea tässä jakamaan kaikille. Ei tunnu enää pahalta lähteä kirjoittamaan opparia tai kirjapisteitä kirjastoon. Se tuntuu hyvältä. Yksi lempparitunteeni on se, kun saa jotain aikaiseksi ajoissa ja tekee sen vielä hyvin.

 

Kirjasta opin, että kaikkea ei tietenkään pidä yrittää laittaa liian nopeasti kuntoon. Pienillä muutoksilla saadaan paljon aikaan ja sitten haluaa jatkaa vain vielä paremmin. Hyvinvoinnista ei pidä ottaa stressiä vain parantaa sitä pienillä paremmlla valinnoilla. Näin aion itse ainakin tehdä.

Hintsa jakoi kirjassa elämän kuuteen osa-alueeseen, jotka kaikki vaikuttavat toisiinsa ja joita kaikkia kehittämällä voi kehittää omaa hyvinvointiaan. Tässä Hintsan kehittämässä mallissa kaikki lähtee Coresta, joka toimii ytimenä kaikelle. Coren syvintä olemusta on avattu kysymyksillä. Kysymysten avulla oppii omasta henkisestä profiilistaan eli identiteetistä.

 

Core, jonka ympärille kaikki rakentuu, koostuu kysymyksistä:

  1. Tiedätkö kuka olet?
  2. Tiedätkö, mitä haluat?
  3. Hallitsetko omaa elämääsi?

 

Erittäin hyviä kysymyksiä kaikille miettiä. Kaikkiin pystyn vastaamaan, mutta kyllä se pistää myös miettimään. Etenkin tiedätkö mitä haluat ja hallitsetko omaa elämääsi ovat kaikkein vaikeimmat. Vastauksia kohti mennään kunhan saan kaikki hyvinvointiin liittyvät hyvinvoinnin mallit kuntoon. Arvoissa pidän kyllä terveyttä ja perhettä erittäin tärkeänä. Rehellisyys arvona on kanssa tärkeä, mutta aion varmasti miettiä näitä enemmänkin. Toista kysymystä voidaan pohtia muutaman lisäkysymyksen avulla:

 

  • Oletko tyytyväinen siihen, mihin käytät aikaasi?
  • Ovatko tavoitteesi pysyviä, vai vaihtuvatko ne usein?
  • Vaikuttaako muiden ihmisten päätökset ja valinnat voimakkaasti omiisi?
  • Tiedätkö, mikä on ”seuraava askel” elämässäsi?

 

Nämä kysymykset helpottivat ajattelua. Pääsääntöisesti olen ihan tyytyväinen mihin käytän aikaani, mutta olen pohdiskellut paljonkin sitä, mihin käytän liian paljon aikaani ja mihin liian vähän. Kaikki elektroniikkalaitteiden turha räpläily on lopetettava. Muuten olen mielestäni käyttänyt ihan järkeviin asioihin. Tavoitteet määrittelen aina ennen kuin esimerkiksi kevät alkaa. Tässä on auttanu Tiimiakatemia, koska täällä on pakko asettaa tavoitteita. Täällä olen oppinut tämän ja se tulee ihan luonnostaan kaikessa muissakin tavoitteiden asetteluissa kuin vain ammatillisilla puolella. Kolmas kohta pätee minuun erittäin paljon. Muut ihmiset vaikuttavat minuun paljon mutta eivät heidän päätöksensä. Olen ennen ottanut vielä enemmän vaikutteita muista ihmisistä ja antanut heidän päätöksensä ja mielipiteensä vaikuttaa minuun, mutta osaan nykyään olla välittämättä niistä niin paljoa. Seuraava askel elämässäni on aina mielessäni tavoitteiden asettelun ansiosta. Seuraava steppi on tehdä kirjapisteet ja oppari valmiiksi ennen Kahvila Myllytuvan avajaisia ja sen jälkeen muutto Helsinkiin kun olen saanut harkkapaikan. Sitten sen jälkeen lähdenkin Mymmille ja olen näistä kaikista stepeistä innoissani. (Opparista en ihan niin paljoa haha) Kaikki nämä ovat kuitenkin uusia asioita minulla ja uusia asioita on aina kivaa kokea.

En halua enää sellaiseen tilanteeseen, että tajuan olevani liian väsynyt ja sitten onkin vaikeaa päästä siitä yli. Siksi haluan muuttaa elämäntapojani ja kuunnella itseäni. Hintsa antoi kirjassa vielä neljä ohjetta, jotka kannattaa pitää mielessään:

 

  1. Tiedosta, ketkä ovat sinulle tärkeimmät ihmiset ja anna heille aikaasi !!
  2. Huolehdi siitä, että saat energiaa myös työstäsi !!
  3. Järjestä itsellesi omaa aikaa !!
  4. Määritä omat perusarvosi ja elä niiden mukaan – joka päivä !!

Erittäin tärkeitä juttuja ihan joka ikinen.

 

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!