Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

What happens in Japan, doesn’t stay in Japan

Kirjoitettu 02.03.14
Esseen kirjoittaja: Janina Lindroos
Kirjapisteet: 3
Kirja: Mad Manners
Kirjan kirjoittaja: Tuomas Milonoff & Riku Rantala
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Ennen Japaniin lähtöä ehdin lukemaan Madventuresin poikien (Riku Rantala ja Tuomas Milonoff) kirjoittaman kirjan Mad Manners. Pidin kirjasta niin paljon, että kun sattumalta löysin sen kirjastosta viime viikolla, aloin lukemaan sitä uudelleen. Lukiessani kirjan Japani-osioita sain idean kirjoittaa esseen siitä, miten täysin arkipäiväisetkin asiat voivat kääntyä päälaelleen toisella puolella maapalloa.

Matkustin viime joulukuussa monien vuosien haaveilun jälkeen unelmieni kaupunkiin Tokioon. 12 piinallisen ja odotuksesta tuskaisen lentotunnin jälkeen jalkani vihdoin koskettivat Japanin maankamaraa Naritan lentokentällä ja olo oli sanoinkuvaamaton. Sama tunne jatkui koko reissun ajan, pieniä turhautumisia niin erilaisessa kulttuurissa tietenkin koki, mutta voin rehellisesti sanoa että matka Japaniin oli jokaikisen säästetyn euron ja sen eteen tehdyn työtunnin arvoinen.

Kiittämisen jalo taito

Japanissa hyvätapaisuus on kaiken a ja o. Enkä tarkoita sitä sillä tavalla kuin Suomessa, että joo joo, täytyy tervehtiä, avata naisille ovi, tarjota tulta kun sytyttää tupakan… Japanissa Hyvätapaisuus on sitä isolla H:lla.

Hyvä esimerkki tästä on uuden tuttavuuden tapaaminen. Matkusin Japaniin ystäväni Tiian kanssa, jolle se oli jo viides kerta Japanissa. Hän oli siis ehtinyt ystävystymään monen paikallisen kanssa, mutta minulle heidän tapaaminen oli tietenkin ensimmäinen kerta. Pari hänen ystäväänsä olivat asuneet Kanadassa ja Yhdysvalloissa, joten länkkäritavat olivat heille hyvin tuttuja: minua halattiin lämpimästi samantien. Muutamien kanssa tilanne oli hiukan erilainen. Yleinen sääntö on, että tavatessa kumarretaan. Nuorempi kumartaa aina syvempään ja sitä seuraa aina kättely. Varsinkin kun kävimme erään Takashi-nimisen ystävämme vanhempien luona yökylässä, kumartelimme, kättelimme, hymyilimme ja nyökkäilimme niin että niskat oli katketa.

Näin kertoo Mad Manners kirja:

”Kumartamisen lyhyt oppimäärä (Japani)

  1. Kumartaessa handut pidetään tiukasti byysien vekeissä tai annetaan niiden roikkua vapautuneesti, kuitenkin siten, että käsivarret pysyvät suorana. Ei hönttyillä!
  2. Niska ja selkä pidetään jäykkänä, katse puolestaan maassa.
  3. Alempiarvoinen ja nuorempi kumartaa syvempään ja pidempään.”

Voimme vain arvailla kuinka paljon hilpeyttä aiheutimme ottaessamme tämän säännön kirjaimellisesti, ystävämme vanhempia tavatessa tuntui siltä että olisin kumartaessani tuijottanut lattiaa monien minuuttien ajan. Meidät otettiin mitä sydämmellisimmin vastaan.

Tästä vielä överimpi versio oli, kun lähdimme Takashin kanssa paikalliselle aikidosalille. Aikido on japanilainen taistelulaji, jota Takashi harrastaa ja pääsimme mukaan kokeilemaan lajia. Opettajaa, senseitä, on tavattaessa kumarrettava vieläkin arvostavammin. Menimme polvillemme lattialle, kämmenet lattiaan ja sormenpäät yhteen ja eikun kumartamaan. Isällinen sensei naureskeli hermostuneille ulkomaalaisille ja kiitteli (japaniksi, ystävämme tulkkasi), että olipas reippaita vieraita! Saimme tunnin lopuksi lahjat senseiltä.

Japanissa kiittäminen on myös jännä asia. Kun on kyseessä vanhempi, varsinkin miespuolinen, on tärkeää käyttää kohteliasta muotoa: arigato gozaimasu. Samanikäsille ja nuoremmille voi käyttää lyhyempää muotoa arigato. MUTTA. Jos aihe, josta kiitetään, on jo tapahtunut niin sanotaan arigato gozaimashita. Esimerkiksi jos kysymme tietä ja meitä neuvotaan, käytämme viimeksi mainittua muotoa, koska auttaja on jo auttanut.

Eikä ole vitsi, että japanilaiset hymyilevät paljon. Se on ennen kaikkea kohteliasta, mutta sitä pidetään myös itsekontrollin muotona (näin sanoo Mad Manners). Otimme neuvosta vaarin ja hymyilimme koko kaksiviikkoisen poskien krampatessa armottomasti.

Okonomiyakia ja sushia

Jos pitäisi yksi sana kuvaamaan japanilaista kulttuuria, se olisi ruoka. Ja jos lisään tähän henkilökohtaisen mielipiteeni, se olisi aivan törkeän pahanmakuinen ruoka.

Japanilaiset ovat todella ylpeitä eriskummallisesta ruokakulttuuristaan. Yleensä kun puhutaan japanilaisesta ruuasta, tulee ensimmäisenä mieleen sushi ja pallokala. No, me maistoimme sushia, ja kuinkas kävikään… ystäväni sai ruokamyrkytyksen raa’asta kalasta ja pääsimme ajelemaan Tokion katuja taksien ja junien lisäksi myös ambulanssilla.

Erittäin valitettavaa oli, etten pidä japanilaisesta ruuasta yhtään. Mutta olisi kuitenkin ollut tyhmää käydä joka päivä Mäkkärissä ja Subwayssa. Maistoimme urheasti kaikkea mitä eteemme tuli, eikä tullut kysymykseenkään että ilmeillä, sanoilla tai eleillä olisi näytetty millaista myrkkyä ruoka mielestämme oli. Hymyt naamalla hoimme vain ”Ah! Oishiiii!” jatkuvalla syötöllä ja nyökkäilimme. Samaan aikaan suomeksi tsemppasimme toisiamme: ”kyllä sä pystyt sen syömään, älä ajattele sitä makua! Anna mennä, ei oo enää paljon!”

Varsinkin kun olimme ystävämme luona yötä ja hänen ihana äitinsä teki meille ison aamupalan. Miso-keitto on japanissa joka aterian ruokajuoma ja se oli kertakaikkiaan hirveintä mitä olen elämässäni maistanut. Mutta mielessä oli pidettävä, että toinen on nähnyt vaivaa, he ovat ylpeitä, me olemme kunniavieraita ja kyllä aina saimme kaiken alas.

”Lautanen syödään viimeistä kastikepisaraa ja riisinjyvää myöden tyhjäksi, osoituksena mätöksen ylimaallisesta herkullisuudesta.” Onneksi tuli tämäkin luettua ennen reissua. Ei muuten jäänyt muruakaan lautaselle.

Ruokatavat ovat myös erilaisia. Ensinnäkin, japanilaisissa kodeissa istutaan ruokapöydän ääressä. Ravintoloissa istutaan melkein poikkeuksetta tuoleilla. Lisäksi keitot juodaan kupin reunalta, eikä käytetä lusikkaa. Pohjaan jääneet tofut ynnä muut mätöt ongitaan puikoilla. Ryystäminen keittojen kohdalla on ok, jopa suotavaa.

Kestitsemistä ja jäätymistä

”Vierailu japanilaisessa kodissa

Jos saat kutsun japanilaiseen kotiin, olet saanut poikkeuksellisen kunnian: suhteellisen pieniin, kirjaimellisesti paperiseinäisiin asuntoihin ei juuri ole ollut tapana kutsua vieraita.

On siis tärkeää slumpata isäntäväelle lahja…

Kengät riisutaan Japanissa (ja Koreassa) aina sisälle tullessa… Ne asetellaan eteiseen niin, että sklobon kärjet osoittavat ulko-ovea kohti. Jos käytät flippareita ilman sukkia, pidä sukat mukanasi – paljain jaloin ei japsitaloissa sovi tepastella. Usein vierailijalle tarjotaan myös sisäsandaalit. Vessassa sen sijaan käytetään WC-sandaaleja jotka löytyvät usein tualetin sisäänkäynnin edestä.”

WC:ssä käytetään eri sandaaleja siksi, että ruokaillessa jalat ovat niin lähellä ruokapöytää ja sitä myöden ruokaa. WC:tä pidetään saastaisena paikkana, myös lattiaa, eikä likaa sieltä haluta kuljettaa muualle taloon.

Paperiset seinät japanilaisissa taloissa ei ole vitsi. Olimme reissullamme joulu- tammikuussa. En tiedä miksi, mutta japanilaisissa taloissa ei ole pattereita. On vain pieniä kuumailmapuhaltajia muutamissa talon huoneissa. Ja taloissa oli KYLMÄ. Seinät eristivät kylmyyttä huomattavasti vähemmän kuin suomalaisissa taloissa ja kaikenlisäksi ikkunoita pidettiin auki. Ratkaisu tähän oli muun muassa neljä eri peittoa nukkuessa ja lattian kylmyyteen varauduttiin edellä mainituilla sandaaleilla.

Olimme todella onnekkaita saadessamme kutsun japanilaiseen kotiin. Lahjaksi veimme suomalaisia hilloja perheen äidille, joka teki meille aamupalaa (ja 40 % viinaa heti aamusta) ja ruokaa joka päivä minkä vietimme talossa. Tunsimme olomme todella tervetulleiksi koko vierailun ajan.

Hys!

”Hillitte ittes!

Muista, että japanilainen diggaa hillitystä käytöksestä. Jenkkityylistä kovaäänistä keskustelua ei katsota hyvällä. Älä myöskään elehdi dramaattisesti lattaristailiin, äläkä ilmaise kasvoillasi vitutusta, vaan pyri pitämään myrskyävät tunteesi sisälläsi. Hymyile, vaikka tekisi mieli ampua kaikki!”

Japanilaisissa julkisissa kulkuvälineissä on kiellettyä puhua puhelimeen tai pitää puhelinta äänellisellä. Lisäksi ei ole ok keskustella matkaseuralaisen kanssa muuta kuin kuiskaamalla. Humalaiset eivät ole tervetulleita julkisiin.

Hillitty käytös on myös osa kasvojen menettämisen häpeää. Pahin kohtalo mitä japanilainen voi kokea, on kasvojen menettäminen muiden edessä ja sitä on vältettävä ennen kaikkea. Japanilaiset julkiset ovat täysimmillään aamulla, illansuussa ja myöhään illalla. Silloin ihmisiä on junissa niin paljon, että junien ovet eivät meinaa mennä kiinni. Japanissa on yleinen ongelma, että näissä täysissä junissa, on pervoja jotka kopeloivat tuntemattomia kanssamatkustajia. Tähän ongelmaan on yritetty etsiä ratkaisua mielenkiintoisella keinolla: juniin on palkattu eräänlaisia tarkastajia, jotka voi tekstiviestillä hälyttää paikalle kun tuntee jonkun käden takamuksessaan. Tarkastaja tulee paikalle, etsii syyllisen ja nolaa tämän julkisesti junassa. Junien elektronisilla ”ilmoitustauluilla” asiasta ilmoitettiin sanoilla: passenger injury. Emmepä olisi tätäkään tienneet ellei paikallinen ystävämme olisi ollut mukana.

Jos haluat harjoittaa liiketoimintaa japanilaisten kanssa, opiskele japania

Reissatessani törmäsin moneen kertaan siihen japanilaiseen mielenlaatuun, mistä Mad Mannersissakin kerrotaan. Japanilaiset ovat todella huonoja englannissa, mutta eivät yleensä vaivaannu omasta taidottomuudestaan vaan siitä, millaiseen tilanteeseen länsimaalaiset heidät laittavat. Olimme karaokessa, enkä osannu tietenkään japania tarpeeksi hyvin että olisin voinut puhelimella soittaa tiskille ja tilata meille juomaa. Niinpä menin kahdeksannesta kerroksesta joka kerta alas kun halusimme juotavaa ja näytin listasta kuvaa. Hymy ei tiskin takana hyytynyt, mutta hämmentynyt ilme paistoi silti läpi ja monta kertaa minulle näytettiin, että puhelimellakin voi soittaa.

Japanilaiset ovat omistautuneita. Kun jotain aloitetaan, se asia viedään överiksi. Teemaravintolat eivät jää suomalaisen ravintolaketju Haraldin tasolle, vaan esimerkiksi vankila-aiheisessa teemaravintolassa meidät sidottiin toisiimme käsiraudoilla. Pokemonille omistetussa kaupassa jaksot pauhasivat monelta screeniltä ja eri pokemoneiksi pukeutuneita hahmoja.

Miten voisin esseeni lopettaa? Opin tuolla kahden viikon reissullani enemmän kuin muilla reissuillani yhteensä. Yhteisöllisyys, kohteliaisuus, toisen ihmisen kunnioittaminen, tavoitteellisuus ja hulluttelu tulevat suurimpina käytäntöönvietävinä oppeina from Japan with love.

Vaikka eroja suomalaisten ja japanilaisten välillä löytyi enemmän kuin olisin ikinä voinut tähän listata, löysin silti paljon yhteistä. Nauroimme samalla tavalla niille asioille, joille juuri meidänikäiset nauravat. Kuuntelimme samoja bändejä, joimme olutta.

Ja ennen kaikkea meitä yhdistää rakkaus Muumeihin.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!