Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Winner within

Kirjoitettu 16.12.13
Esseen kirjoittaja: Lari Pyykönen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Winner within
Kirjan kirjoittaja: Pat riley
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Winner wihin

Winner within on kirja joka olisi pitänyt jokaisen lukea jo akatemian alussa. Olen edelleen sitä mieltä että jotkin suurimman osan täpitys kirjoista täytyisi käydä läpi jopa tenttimäisesti aivan jokaisen jotta näitä oivalluksia tulisi ja turha turhautminen jäisi vähemmälle. Kuka tietäisi jos meitä olisi hieman useampi vielä läsnä jos mm. Tämä kirja olisi tullut kaikkien toimesta luettua ensimmäisenä syksynä.

 

Salamaniskut

 

Salamaniskuiksi kirjassa kuvattiin tapahtumia jotka tiimistä johtumattomasta syystä häiritsevät suorittamista. Meille mm. Tämmöisiä ovat olleet mm. muutto toiseen yksikköön ja valmentajan vaihtuminen. Vaikka kirjassa salamaniskuilla tarkoitetaankin juuri niitä tiimistä riippumattomia haasteita niin itse kokisin että jatkuva porukan väheneminen ja sitä myötä huonosti hoidetut hommat ja taloudelliset rasitteet ovat jatkuvasti rasittaneet tiimiämme. Onneksi tilanne on tänäpäivänä hieman toinen ja näyttää siltä että jokainen meistä tulee saamaan ainakin rahallisen tavoitteen täyteen. Myös usko siihen että turhat hidasteet ja ”salamaiskut” tulevat vähenemään kun porukka on lujittunut auttaa jaksamaan.

 

Disease of me

 

Ihminen on luonnostaan itsekäs ja loppujen lopuksi jokainen ajattelee vain itseään välittämättä siitä mitä kirja sanoo. Kuitenkin jotta menestystä voitaisiin saavuttaa täytyisi jonkun saada johdettua meitä ainakin uskomaan että ajamme omaa etua vaikka puhataisimme yhteen hiileen. Olemme kuitenkin alusta lähtien luoneet yritykseemme itsekeskeistä kulttuuria jossa vaikuttamassa olivat alussa vahvat persoonat kuten Annmari. Tästä johtuen on todella vaikea lähteä enää tekemään mitään porukalla ja siitä johtuen ”Disease of Me” oireet ovat arkipäivää.

 

Krooninen aliarvostuksen tunne / Vainoharhaisuus siitä, ettei saa itsellee kuuluvaa osaa esim. Kunniasta, huomiosta palkkioststa tai kehuista.

 

–       Mielestäni tämä on tiimiakatemialla arkipäivää. En tiedä olenko se vain minä mutta ihan sama mitä teet niin aina tuntuu joku katsoo alaspäin. Ketää ei kiinnosta millaista projektia teet ja jos siitä kerrot on vastaanotto usein ”hmp” nojoo iha kova juttu tai ylihypetetty ”Kova juttu..!”. Voi olla että olen vain kyyninen mutta sama fiilis on ollut alusta lähtien.

 

Kiistoista aiheutunut tyhjiö

 

–       Tähän ajauduttiin usein Priimassa ja uskon että juuri tämän takia meitä on niin vähän. Useista asioista riideltiin syyteltiin ja väännettiin aivan turhaan ja sen aiheuttaman stressi ajoi ihmisiä pois.

 

Turhautumisen tunne tiimin menestyessä

 

–       Minulla ei ole tapana ottaa kunniaa asioista joita en itse koe menestyskeksi. En ole mielestäni vielä onnistunut kertaakaan akatemialla missään projektissa.

 

Ponnistelu pelkästään oman tiiimikaverin päihittämisessä

 

–       Tuntuu että Priimassa tehdään töitä vain sen takia että tiimikaverit painostaa juuri taloudelliseen velvoitteen hoitamiseen sen siasta että tehtäisiin töitä tiimin menestyksen tai yleisen menestymisen eteen.

 

Toisen pätevyyden paheksunta- hänen osallitumisensa huomiotta jättäminen

 

–       En haluaisi käyttää esimerkkinä tiimimme jussia mutta se on ollut hyvin esimerkillinen tapaust tästä asiasta puhuen. Asiasta herätetty keskustelu siitä kuinka priimassa ja tiimiakatemialla yleensä ei kannusteta mielestäni riittävästi paneutumaan yhteen asiaan. Paljon painotetaan ”unelmien toteuttamista” mutta kun joku alkaa omistamaan aikaa paljon ja kehittyy jollain alalla niin paheksunta ja ”miksi et ole mukana tiimin asioissa” keskustelu alkaa välttämättä. Moni on jo meidän 2,5 vuoden aikana lähtenyt kyseisen syyn takia.

 

 

Sopimus yhteistyöstä

Rileyn mielestä menestyvän tiimin tunnistaa sanalla ’covenant’ eli siis sopimuksella yhteistyöstä. Jotta sopimus toimii täytyy kaikkien olla aidosti sitoutuneita sopimukseen. Olemme koittaneet tehdä erilaisia tiimisopimuksia puolisen tusinaa tiimiakatemian aikana ja emme siinä koskaan ole onnistuneet erilaisten näkemysten ja mielenkiintojen takia. Tästä syystä emme ole onnistuneet myöskään luomaan kehittävää kulttuuria priimaan jotta voisimme yhdessä rakentaa menestystä. Kuitenkin toivon että jokainen projektiryhmä jota tullaan tiimissämme tai tiimimme ulkopuolisista jäsenistä valitsemaan tekee yhteisen sopimuksen. Jos ei pystytä sitoutumaan yhteiseen näkemykseen siitä mitä lähdetään tekemään on pahimmassa tapauksessa kohtalona vohvelsonin kesä 2013.

 

 

 

Menestyminen

 

 

Kohta menestyminen kirjassa herätti minussa paljon ajatuksia. Jotta menestystä voi saavuttaa täytyy haluta kehittää itseään jatkuvasti. Hyvänä esimerkkinä tässä voin kertoa musiikin tekemisen johon olen hurahtanut viimeaikoina todella pahasti. Olen vapaa-ajallani 3 kuukauden sisään opetellut ja oppinut tekemisen kautta helposti yli 120 tuntia. Tiedonnälkä ei vain ota loppuakseen ja toivon että näin tulee jatkumaan vielä pitkään. Jos löydän jostain keinot tehdä elantoni musiikin tekemisellä joko mainosten, tai muun musiikin tuottamisen parissa en näe itselleni kuin taivaan rajana. Kun asia kiinnostaa niin oppimiseen ei tarvita rutiineja tai pakonomaista tekemistä. Mikä tahansa musiikkiin liittyvä niin välineisiin kuin itse musiikin tekemiseen ja teoriaan liittyvä kiinnostaa ja toivon löytäväni niiden parista tekemistä viimeisenä vuotenani. Toivoisin että tiimiakatemialle tulisi kirjapisteet takaisin erilaisita seminaareista ja koulutusohjelmista jotta halu kouluttaa itseään hakemalla sitä substanssi osaamista kasvaisi entisestään

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!