Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Z ja epäjohtaminen

Kirjoitettu 04.11.13
Esseen kirjoittaja:
Kirjapisteet: 2
Kirja: Z ja epäjohtaminen
Kirjan kirjoittaja: Janne Tienari, Rebecca Piekkari
Kategoriat: 4. Johtaminen, 4.4. Johtamisen haasteet

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Sosiaalisuuden monet kasvot

 

Onpa pitkään pitänyt kirjoittaa tästäkin aiheesta, nyt viimeinen Z ja epäjohtaminen sille sytykkeen antoi. Aihe sekä ärsyttää että innostaa.

 

Tänä päivänä näyttää siltä, että ihmisen ulkoinen habitus vaikuttaa etenemismahdollisuuksiin paljon enemmän kuin se, mitä hän kenties oikeasti osaa. Sosiaalisuudella ikään kuin voi peittää osan itsestään ja korostaa taas toista puolta. Sosiaalisuudesta on tullut aikakautemme uusi kriteeri: joko olet sosiaalinen tai olet työtön.

 

Sosiaalisuus on myös monelle pakokeino siitä mitä oikeasti on. Jos läppä lentää ja kaikki tuntuu aina olevan mallillaan, on ihminen ns. jees-tyyppi, jonka kanssa on erittäin mukava tehdä töitä. Miten kumminkin tällaisen ihmisen taakse päästään, näkemään se oikea ja aito ihminen suojakuoren alta. Vai onko sosiaalisuus suojakuorta vai ainoastaan ominaisuus mitä kaikilla ei ole?

 

Mitä sosiaalisuus edes loppujen lopuksi on?

 

Monet tuntemani sosiaaliset ihmiset ovat ns. sosiaalisuuden kiiltokuvia. He voivat keskustella kenen tahansa kanssa, missä tahansa. Heiltä harvoin loppuvat sanat kesken, ja kun muut ovat hiljaa, nämä ihmiset puhuvat silti. Jokainen näistä tuntemistani ihmisistä sekä ihastuttavat että vihastuttavat. Tulee paljon sanoja, muttei niinkään tekoja. Näistä ihmisistä myös jokainen on erittäin omatahtoinen. Jos asia ei liippaa läheltä sydäntä, on myös turha odottaa tekoja. Tällaista ihmistä on äärimmäisen vaikea johtaa, koska heillä tuntuu aina olevan joku vastalause/väite takaisin. Vai ovatko nämä tuntemani ihmiset vain älykkäitä yhdistettynä sosiaalisuuteen? Kuka tällaisia ihmisiä pystyy johtamaan, vai onko heitä edes luotu johdettaviksi?

 

 

Sosiaalinen ihminen on minusta tyyppi, jonka on helppo sulautua tilanteeseen kuin tilanteeseen. Hän on myös sanavalmis ihminen, joka pystyy keskustelemaan monesta aiheesta. Minusta hän ei ole ehkä se leveä virneisin kaveri huoneessa tai kaikkein suulain tyyppi. Sosiaalinenkin ihminen voi olla down silloin kun hänestä sille tuntuu. Hän ei ole se työpaikan pelle, jolta aina voi odottaa vitsiä, kun itseä vituttaa.

 

Tuntuu kumminkin siltä, että monessa suhteessa sosiaalisuus käsitteenä on ammuttu yli. Tällä tarkoitan sitä, että sosiaalisina yleensä nähdään ne, ketkä esimerkiksi Tiimiakatemialla esiintyvät eniten tai näkyvät voimakkaasti toimistoilla. He heittävät vitsiä ja heillä on usein laaja kaveripiiri. Jos yleiskäsitys sosiaalisuudesta on tämä, olen todella epäsosiaalinen.

 

Sosiaalinen brändi

 

Omalla ulosannillaan voi vaikuttaa omaan henkilöbrändiin aika hitosti. Se mitä sanot, mitä jätät sanomatta, missä asiayhteydessä sanot, mitä korostat puheessasi, vaikuttaa mielettömästi muiden käsitykseen sinusta. Omalla ulosannilla voi muuttaa niin paljon muiden käsitystä, että myöhemmin väärän kuvan korjaaminen voi olla työn ja tuskan takana. Miksi ihmiset ajattelevat minusta näin ja miten voin korjata tämän käsityksen ovat ajatuksia jotka ovat omassa päässä pyörineet erittäin usein. Enkä usko, että olen ainut, joka tämän asian kanssa kamppailee.

 

Varsinkin Tiimiakatemialla saa olla aika usein tarkkana oman ulosantinsa kanssa. Varsinkin nuoret tiimiyrittäjät ketkä taloon saapuvat, ovat erittäin pihalla oman sosiaalisuutensa kanssa. Monesti suusta tulee sanottua asioita, jotka tulevat väärin ymmärretyiksi. On niin sanottu ulkokuori, jolla haluaa turvata oman selustansa tiimiytymisen alkutaipaleella. Jos silloin on antanut itsestään olettaa jotain muuta, mitä ehkä oikeasti on, on vaikeaa ruveta korjaamaan seuraavien vuosien aikana omaa habitusta. Korjaaminen ei ole mahdotonta, mutta se vaatii konkreettisia tekoja.

 

Itselleni on käynyt näin, olen pitänyt tiettyä ulkokuorta yllä ensimmäisen vuoden aikana. Vasta Laivurin ensimmäisen kesän jälkeen uskalsin antaa itseni olla sitä mitä oikeasti olen. En aina niin täydellinen enkä todellakaan varma asioista joiden edessä seison. Kaikki ajatukseni eivät myöskään aina täysin ole juuri niin miten ne suustani usein päästän (kärjistettynä). Sen mitä olen sanonut vaikka ensimmäisenä vuotena, tai sen miten olen asiat esittänyt, huomaan seuraavan minua vielä tähänkin hetkeen. Kaikki ihmiset eivät ole ymmärtäneet sitä, että olen muuttunut ihmisenä ja koitan usein paikata sitä mitä olen joskus sanonut. Se leima, jonka olen antanut itseeni silloin lyödä, näkyy ihossani vieläkin. Ihan kuin minun jollain tasolla odotetaan käyttäytyvän jollain tietyllä mallilla ja reaktioitani arvaillaan. Tuollainen käytös on raskasta ja se pistää vituttamaan ja rankasti.

 

Olen oppinut läksyni, mikä on ehkä suurimpia oppeja mitä Tiimiakatemia minulle voi opettaa. En enää päästä suustani mitään sellaista minkä on tarkoitus provosoida tai minkä takana en 100% voi seisoa. Se on tuskallista sekä minulle, että tiimitovereilleni. Mietin nykyään sanojani ja mitä seurauksia niillä voi olla.

 

Työpaikoilla

 

Tästäpä päästään aasin sillalla siihen, kun ihmisiä haetaan työhön. Työhaastattelussa ne hyvät tyypit, ketkä ovat sanavalmiita ja hymy on korvissa, jäävät useimmiten mieleen ja pääsevät jatkoon. Se on hieno asia, sosiaalisia ja reippaita ihmisiä tarvitaan, mutta mistä tiedetään onko ihminen oikeasti sellainen vai antaako hän ymmärtää vain niin? Mitä jos ihminen on tsempannut työhaastatteluun ja halunnut antaa itsestään sellaisen kuvan mitä hakijalta on vaadittu, mutta unohtanut itsensä?

 

Jos tällainen valinta pääsee käymään, miten ihminen selviää tulevasta urastaan työpaikan sisällä? Mitä jos hymyn ylläpitäminen tuntuukin tuskalta? Entäpä jos sosiaalisuus aiheuttaakin paineita, joista ei enää pääsekään ylitse? Nämä ovat niitä kysymyksiä, joihin en todellakaan osaa vastata. Se mistä olen täysin varma, on se, että työhaastattelijoilla täytyy olla tuntosarvet pystyssä ja nähdä sen tyypin taakse, joka hymykorvissa haastattelussa seisookin. Onko hänellä tarvittava pätevyys tehtävään ja kuinka hän on aiemmista tehtävistään selviytynyt. Millainen tukiverkosto hänellä on, onko työn lisäksi perhe & harrastukset kunnossa. Näitä asioita itse työnantajana haluaisin selvittää.

 

Tai entä jos tämä yrityksen sosiaalisin tyyppi irtisanotaan. Johto voi ajatella, että hän on niin hyvä tyyppi ja sosiaalinen, että uudelleen työllistyminen tuskin on mahdotonta. Mitä jos tämä ihminen onkin sanonut vääriä asioita töissä, ja hänelle työpaikka onkin ollut elämän suola, eikä hän missään nimessä olisi halunnut lähteä. Hän ei ole vainut saanut sanottua sitä oikealla tavalla jottei hänen henkilöbrändinsä siitä kärsisi. Tämä irtisanottu ihminen voi olla todella hukassa elämänsä kanssa, jonka seuraamukset voivat olla erittäinkin tuhoisia.

 

Miten tulevaisuudessa

 

Miten ihmeessä siis saamme kasvatettua aikamme johtajille tuntosarvet päähän, jotta he voivat johtaa asioiden lisäksi ihmisiä? Kuinka he oppivat johtamaan uusia sukupolvia ja ihmisiä joilla jokaisella on oma brändi jota he pitävät yllä. Vai onko muutoksen tapahduttava meissä uusissa sukupolvissa? Kuinka opimme luomaan henkilöbrändimme niin, että se ei poikkea paljoakaan siitä mitä oikeasti olemme. Niin, ettei ihminen brändin takana saa ylitsepääsemätöntä iskua.

 

Mitä minusta meidän pitäisi tehdä

 

Meidän uusien sukupolvien on opittava jo tapahtuneista virheistä, luotava brändimme niin, etteivät ne mene meistä itsestämme liian kauas.

 

Johtajien pitää taas nähdä brändin taakse itse ihmiseen, ja opittava tuntemaan se ihminen, joka saattaa välillä käyttäytyä myös toisin mitä häneltä ensimmäiseksi saattaisi odottaa.

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!