Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Zen ja jousella ampumisen taito

Kirjoitettu 06.09.15
Esseen kirjoittaja: Otto Ilari Schmidt
Kirjapisteet: 3
Kirja:
Kirjan kirjoittaja:
Kategoriat: 8. Henkinen kasvu

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Zen ja jousella ampumisen taito jäi käteeni, koska katsoin että onpas siinä ohut kirja. Tämä tapahtui pinkkuvuoden alussa, silloin kun vielä olin järkyttynyt kaikesta lukemisen määrästä mitä Tiimiakatemia toi tullessaan (taidan olla vieläkin hieman järkyttynyt, mutta nyt jo voin elää asian kanssa.) Kirjan kuitenkin avattuani tempaisi se yllättävästi mukaansa. Jo se toi omanlaisensa sävyn, kun kirjoittaja kertoi omista kokemuksestaan.  Kirja kuvailee Zenin syvintä olemusta ja matkaa siihen, kuinka kirjailija pääsi siihen viidessä vuodessa.

Mitä tämä Zen merkitsee sitten Tiimiyrittäjälle? Pitäisikö ryhtyä uskomaan johonkin toiseen uskontoon, jotta täällä pärjäisi? Kun aloin lukemaan kirjaa sai se huomion mukaansa. Käytännössä sitä huomasi niin sanotusti ahmivansa tekstiä. Kirjoittaja on hyvin taidokkaasti luonut mukaansa tempaavaan kerronnan kirjalle. Jotenkin sitä alkoi heijastamaan kirjailijan ”matkaa” kohti Zeniä omaan elämäänsä ja lähti itse mukaan mestarin oppilaana ampumaan jousella. Itse olen sellainen tyyppi, joka aina innostuu kovasti kaikesta. Tämä kirja loi yllättävän pitkäksi aikaa innostuksen tunteen. Aloinkin pohtia miksi tein kirjan kehotuksen mukaan hengitysharjoituksia ja pyrin keskittymään olevaan. Halusin löytää sisäisen Zenini.

 

Parin päivän kuluttua tämä jo kuuluisa innostukseni kuitenkin lopahti ja kirja jäi taka-alalle. Vasta keväällä kun Jyväskylän kaupunginkirjatosta alkoi tulla uhkauksia viedä kirjan sakot perintään otin sen uudestaan käteeni, lukaisin ja palautin kirjastoon. Nyt syksyn alussa alan ehkä ymmärtämään tarkemmin, kuinka kirjan sanoma liittyy Tiimiakatemiaan ja miten se voi jotenkin edistää täällä oloa. Olen tähän mennessä Tiimiakatemialla ollessani oppinut sen, että elämä on matka, joka jatkuu niin kauan kuin ihminen elää. Käytännössä siis ihmisestä ei koskaan tule valmista versiota. Niin kauan kuin tämän sydän lyö voi aina oppia jotakin uutta. Jotenkin siis uskon, että jos omassa elämässäni tässä maailmassa haluan löytää jotain Zenin kaltaista on se juuri oppiminen ja oppimisen flow tila. Kyky hämmästellä kaikkea uutta ja sponttaani ilo kaikesta ympärillä olevasta on jotain jota haluan saavuttaa. Akatemia on opettanut minulle paljon työkaluja siihen kuinka voin olla ihmisenä parempi. Niin minulle itselleni kuin muille. Vuoden sisällä se kaikki henkisen kasvun ja itsetuntemuksen määrä, jonka olen saavuttanut on uskomattoman suuri. Minulla on vähän sellainen tunne, että ennen Tiimiakatemiaa olin matkalla polulla, joka mutkitteli sakeassa metsässä. Matka oli välillä aika raskas kohdatessani syviä ojia ja jyrkkiä nousuja. Kaiken tuon matkan ajan oksat olivat kovasti tiellä, enkä nähnyt kovinkaan kauas eteeni. Tiesin myös senkin, etten ollut päässyt kovinkaan pitkälle. Olin siis ihan kotipesän vieressä.  Tässä kohtaa pitää kiittää kaikkia matkaa helpottaneita saattajia, joita on ollut kiitettävän paljon matkallani ja tulee olemaan vielä jatkossakin. Tottakai jo tuossa vaiheessa matkaa vilahti välillä suuren vuoren huippu ja tiesin koko ajan meneväni kohti oikeaa suuntaa. Sitten tapahtui jotakin kummallista ja pääsin Tiimiakatemialle. Vuosi tuli painettua pöpelikössä, saappaat kasvaen ja reisiin lisää pontta tullen. Nyt tällä hetkellä voin sanoa ymmärtäväni, että olen löytänyt polun ja se kapuaa selkeänä, vaikkakin hieman mutkitellen edessäni ylöspäin vuoren rinnettä.  Tottakai tiedän myös sen, että vaikka polku on löytynyt ja suunta on nousu kiitoinen niin matkan varrella varmasti löytyy lukuisia äkkijyrkänteitä ja kätkettyjä pöpelikköjä. Uskon kuitenkin, että juuri nämä pöpeliköt tekevät matkasta onnistuneen tuntuisen ja voin loppu taipaleella nostaa hymynkareen huulilleni ja huokaista ”Huhhuh. Paska reissu mut tulipa tehtyy”.  Onneksi vuoren huippu on vielä pilvien peitossa. Olisi se harmi jo nyt nähdä kuinka pitkälle oikeasti pääsen.

 

Nämä on niitä aisoita, joita toivoisi kokoajan tiedostavansa. Jotenkin ihmisen mieli vain on sellainen, että se unohtaa melkein yhtä nopeasti, kuin inspiroituu. Tai toisaalta olen hieman erimieltä. Uskon että ne oikeasti tärkeät asiat ihminen aina muistaa vaikkei sitä täysin koko aikaa tiedosta.  Viimeviikolla treeneissä valmentaja Essi Silvennoinen sanoi hyvin: ”Pitää aina joskus pysähtyä ajattelemaan menneisyyttä tiedostaakseen missä mennään tällähetkellä.” Siinähän historian merkitys tulee ilmi pähkinänkuoressaan. Olen samaa mieltä. Jos haluaa saada selville nykyhetken, pitää miettiä menneisyyttä. Se on osa edellä kuvailemaani matkaa. Etenkin silloin kun matka tuntuu todella raskaalta on hyvä pysähtyä ja miettiä missä kohtaa polkua tuli käännyttyä väärästä risteyksestä kääntyä ympäri ja jatkaa matkaa oikeaan suuntaan. Tästä päästääkin kirjan toiseen opetukseen, joka oli se että matka koettelee. Kirjailija epäonnistui monta kertää ja tunsi päätyneensä täydellisen umpikujaan. Vastaavia kokemuksia tulee vastaan varmasti kaikilla elämänsä aikana. Onko tämä oikea kulku suunta? Olisiko pitänyt kääntyä sittenkin toisesta risteyksestä? Ympärillä saattaa olla vielä muitakin ihmisiä, jotka kyseenalaistavat suuntaasi.  He haastavat sinua ja jotkut toivovat epäonnistumista. Ei siis ole ollenkaan vaikeata alkaa epäröidä ja hapuilla väärään suuntaan tai alkaa kulkea pelkkää ympyrää. Uskon, että sellainen se elämän polku tulee olemaankin. Välillä mennään todella lujaan eteenpäin pää kolmantena jalkana ja välillä meno taas tasoittuu ja melkein pysähtyy. Niin sen kuuluukin. Pääasia, että suunta olisi ainakin joillain tavoin nousujohteista. Itse näen nousujohteiseksi sellaisen suunnan, jossa koen olevani itseni ja ympäristön kanssa tasapainossa. Hyvä polku vaatii siis paljon määrätietoisuutta ja työtä. Ihminen on tässäkin suhteeessa outo olento. Periaatteessa olen laiska, mutta kaikki työnteko kuten kirjapisteiden kirjoittaminen, rahan tienaaminen ja liikunnan  suorittaminen tuottaa minulle mielihyvää. Kuitenkin usein asiassa alkuun pääseminen tuottaa epämukavuusalueelle menemisen tunteen.  Mitä enemmän on puskenut itseään epämukavuusalueellaan niin sitä suurempi mielihyvän tunne siitä sikiää. Tämän ajatusmallin mukaan elämä olisi siis tietynlaista kärsimystä koko ajan, joka sisältää huippuhetkiä. Itse ajattelin asiaa niin ennen ja ajattelen vieläkin ajoittain. Miksi kiusaus jättää asiat tekemättä on niin suuri? Jos aina hoitaisi kaikki asiat heti vain kuin voi ja laittaisi oleelliset asiat tärkeysjärjestyksessä kaiken muun edelle, niin eikös silloin kaiken järjen mukaan ihmisen pitäisi olla onnellinen? Kaiken järjen mukaan siis rationaalisesti ajateltuna ihmisen tulisi ohittaa helposti seikat, kuten laiskuus ja vain suorittaa saadakseen lisää mielihyvää. Otan vielä toisen esimerkin. Kaikki tykkäävät ruoasta. Lempiruokasi syöminen tuottaa sinulle mielihyvää. Itse ainakin rakastan ruokaa ja saan siitä mielihyvää. Kuitenkin jos herkuttelisin koko ajan ja olisin sen suhteen onnellinen tulisi minulle itseinhoa kuvaava tunnetila siitä että olen lihava. Tällä hetkellä kun liikun paljon ja huolehdin terveellisestä ruokavaliosta olen huomattavasti onnellisempi kuin olisin herkuttelevana sohvaperunana. Elän siis tämänkin suhteen epämukavuusalueellani. Pidän tottakai ajoittain herkuttelu hetkiä, kun olen pysynyt tavoitteissani ja voi että kun ruoka maistuu silloin hyvältä! Ehkä se on kaikki sitten asenteesta kiinni. Voihan se olla, että yhteiskunta on asettanut tietynlaiset normit hyvälle ja pahalle. Kivalle ja ei kivalle. Onhan se totuus, että juuri suuret yritykset hyötyvät ihmisten elävän ristiriidassa kiusauksien kanssa. Jos kaikki olisimme luontoa rakastavia hippiäisiä ja tykkäisimme syödä vain sen minkä kulutamme niin ei siitä paljoa nykytalouden näkökulmasta kukaan hyötyisi.

Oikea ja väärä ei siis aina ole niin mustavalkoista, kuin sen toivoisi olevan. Ihminen on todella mukautuva eläin ja sen aivot ovat hyvinkin muuntautumiskykyiset. Voi siis olla, että jo nyt olemme tietyllä tapaa aivopestyjä toimimaan tietyllä tavalla. Luultavasti olemme aivopesseet itse itsemme luomalla asioita, joihin sitten olemme alkaneet uskomaan, kuten ettei maitoa saa syöttää koiralle tai että Volvo on turvallinen auto. Omasta mielestäni tämä on hauska maailma missä elämme ja tärkeintä on kulkea oma polkunsa, niin että on tyytyväinen.

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!