Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Zen ja jousella ampumisen taito

Kirjoitettu 02.12.15
Esseen kirjoittaja: Katri Rutanen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Zen ja jousella ampumisen taito
Kirjan kirjoittaja: Eugen Herrigel
Kategoriat: 8.1. Filosofiaa, ajattelua ja mielikuvitusta yrittäjälle, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Myönnän, että nappasin kirjan kirjastosta pokatakseni helpot kirjapisteet. ”72 sivua ja 3 kirjapistettä”, ajattelin. Ryhdyttyäni lukemaan kirjaa, tajusin että pienestä sivumäärästään huolimatta se oli hyvinkin ajattelua vaativa opus. Zen itsessään oli minulle aikaisemmin täysin vieras asia, kuten myös jousiammunta. Ne voi rinnastaa kuitenkin melkeinpä mihin vaan elämän osa-alueeseen ja niitä voi peilata mihin tahansa tekemiseen.

Kirjassa Herrigel kertoo vuosien harjoittelustaan jousiammunnassa. Tarinan edetessä opettajan ja oppilaan välistä suhdetta sekä oppilaan ja harjoiteltavan lajin välistä suhdetta kuvataan todella yksityiskohtaisesti. Tämän vuoksi ajoittain keskittymiseni herpaantui kirjaa lukiessa. Päällimmäisenä kirjasta mieleen nousee lakkaamaton ja lannistumaton harjoittelu. Herrigel harjoittelee jousiammuntaa useita vuosia, ja turhautuminen on hyvin usein läsnä. Tarkoituksena hänellä ampua niin, ettei hän ajattele sitä ollenkaan. Totesin kirjaa lukiessani että omalla kärsivällisyydelläni ei olisi mitään asiaa lähteä tuota lajia harjoittelemaan. Ymmärsin kuitenkin että jos oikeasti haluaa olla jossakin todella hyvä, vaatii se uskomattoman määrän toistoja ja harjoittelua. Menen liian usein matalimman aidan ali joissain asioissa, mutta ehkä se johtuu siitä, ettei minulla ole löytynyt niihin todellista intohimoa.

Jousella ampumisen mestarikaan ei kuitenkaan koskaan ole valmis vuosien harjoittelusta huolimatta. On jollain tavalla helpottava ajatus, että vuosien työn jälkeen ei välttämättä ole valaistunut tai täydellinen. Elämä on harjoitellua vuodesta toiseen eikä sitä saa unohtaa. Jos jossain vaiheessa ajattelen olevani valmis, täytyy hälytyskellojen alkaa soimaan. Muutama viikko sitten treeneissä puhuimme niin sanotusta ”zombiutumisesta”, ja muuttumisesta vähitellen ”demoniksi”. Tällä tarkoitetaan sitä, että ei nähdä enää elämän pieniä iloja, ei osata ottaa oppia epäonnistumisista tai kuvitellaan että ollaan lopullisen valmiita. Odotellaan vain kyllästyneenä eläkeikää ajatuksella ”silloin olen onnellinen”. Elämästä on osattava nauttia tässä ja nyt, hyväksyttävä kömmähdykset ja pyrkiä jatkuvasti kehittymään ja imemään oppia muilta.

Zombiutumisen estämiseksi on paljon keinoja. Esimerkiksi oppimisyhteisössä oleminen, lukeminen ja taiteen tekeminen ovat sellaisia. Kirjassa kerrotaan kuinka japanilaisilla on usein jokin taiteenlaji jossa he pyrkivät loistamaan. Se voi olla vaikkapa juuri jousiammunta tai maalaaminen. Kun ihminen luo, antaa hän itsestään jotain ulkopuolelle. Olen aina ollut kova piirtämään, maalaamaan ja lukemaan. Huomasin jonkun aikaa sitten että olin oikeastaan unohtanut kaikki nuo ennen intohimona tekemäni asiat. Tajusin, etten ollut piirtänyt piirtämisen ilosta seitsemään vuoteen. Otin härkää sarvista ja hommasin takaisin piirustusvälineet. Piirtäessäni huomasin kuinka kaikki muu unohtui ja koko olemukseni keskittyi luomaan paperille jotain. Tämä oli hyvin terapeuttista ja siitä tuli mielettömän levollinen olo. Ilokseni näin miten vanhat taitoni eivät olleet kadonneet ja sain aikaiseksi jotain sellaista mistä saatoin olla ylpeä. Turhan usein sitä latistaa itseään ajattelemalla ”en ollut tässäkään tarpeeksi hyvä”.

Pistin merkille, että kirjassa opettajan ja oppilaan välinen suhde on hyvin perinteinen. Lukemiseni tökkäili siinä vaiheessa, kun kirjassa selvennettiin opettajan auktoriteettia suhteessa oppilaaseen. Oppilaan tulee kirjan mukaan jäljitellä taukoamatta opettajansa suorituksia eikä häneltä odoteta kysymyksiä. Tämä oli asia jota en ymmärtänyt, nyt kun olen itse ajanut opettajuuden muutosta eteenpäin. Ehkäpä zenin harjoittelemiseen vaaditaan juuri tätä, eikä tiimioppimiselle ole sijaa. Kaiken taustalta paistoi kuitenkin ihana ajatus siitä, että opettaja on olemassa oppilasta varten eikä toisinpäin.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!