Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Zen ja jousella ampumisen taito

Kirjoitettu 24.12.17
Esseen kirjoittaja: Katariina Kiviniemi
Kirjapisteet: 3
Kirja: Zen ja jousella ampumisen taito
Kirjan kirjoittaja: Eugen Herrigel
Kategoriat: 1. Oppiminen, 1.5. Oppimisen klassikot

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Muutaman ”asiapainoitteisemman” kirjan luettuani halusin lukea jotain hieman erilaista ja kevyempää, jolloin päädyin valitsemaan Eugen Herrigelin kirjan Zen ja jousella ampumisen taito (jostain syystä kirjoitan/luen nimen aina Zen ja nuolella ampumisen taito..). Valintaan vaikuttivat melko paljon kirjan pituus: vaivaiset 97 sivua ja silti 3 kirjapistettä tarjolla. Jännä, että kirja on ollut varsin suosittu akatemialaisten lukulistassa.

 

Hyvin pian lukemisen aloitettuani, itseasiassa jo ensimmäisellä sivulla, havahdun kuitenkin yhteen asiaan: tämähän on TODELLA vaikeaa luettavaa. Jo ennen kirjan avaamista oletin sen olevan hyvin haasteellista itselleni ymmärtää pelkän sisällön vuoksi, mutta pitkät, vaikeasti kirjoitetut lauseet sekä virheet lauserakenteissa saivat minut entistä enemmän sekaisin. Vähän väliä jouduin lukemaan lauseita uudestaan ja uudestaan. Pituuden puolesta kirja olisi ollut hyvin nopeasti läpiluettavissa, mutta kirjan vaikeaselkoisuuden vuoksi minulla meni aikaa noin tuplasti enemmän kuin normaalisti lukiessani.

 

Itse kirjaan. Kirja on saksalaisen filosofin Eugen Herrigelin kirjoittama teos, jossa hän kertoo kokemuksistaan ollessaan japanilaisen jousimestarin Awan opetuksessa Japanissa 1920-luvulla, tavoitteenaan löytää ”Zen”. Zen on henkinen harjoitusperinne, jossa opettajat ohjaavat oppilaitaan oivaltamaan itse. Zenin tavoittelemisen ympärille valitaan usein jokin taiteen laji, joista Herrigel valitsi itselleen jousella ampumisen.

 

Jossa opettajat ohjaavat oppilaitaan oivaltamaan itse”. Kuulostaa jotenkin tutulta.

 

Herrigel ihmettelee useita kertoja kirjan aikana, miksei mestari Awan neuvo häntä tai anna hänelle vastauksia hänen ongelmiinsa. Mestari Awan opettaa Herrigelille, että kukaan voi käydä oppimisprosessia Herrigelin puolesta läpi, vaan hänen täytyy oivaltaa asiat itse. Tämähän on puhdasta Tiimiakatemiaa, ainakin valmentajamme Letimin opissa. Sieltä ei kyllä heru ilmaisia vastauksia vaan meidän pitää yhdessä tiimin kanssa löytää meille oikeat vastaukset ja tapa toimia, vaikka se menisikin ajoittain päin mäntyä. Myöskään yksilötasolla taas kukaan ei voi puolestasi päättää, mitä ja miten haluat oppia, ja tämä onkin samaan aikaan sekä hienoin että haastavin asia Tiimiakatemialla, ainakin omasta näkökulmastani.

 

Herrigel harjoitteli vuosi jousella ampumista mestari Awan opissa ja matka oli suurimmalta osaa täynnä epäonnistumisia. Herrigel halusi kuitenkin onnistua ja oppia lisää mystisestä Zenistä. Tämä halu onnistua paljastui kuitenkin Herrigelin ongelmaksi. Mestarin Awanin mukaan oikea taito on vailla tarkoitusta, se on tarkoituksetonta, ja Herrigelin halu onnistua tuli hänen tielleen. Kirjassa puhutaan, kuinka ”se” on todellinen nuolen ampuja, ei Herrigel itse. Tämä mystinen ”se” jää hieman sumuiseksi käsitteeksi koko kirjan ajan, mutta oman tulkintani mukaan se on jonkinlainen ”tasapainon” ja ”valaistumisen tila”, jolloin zen ohjaa ampujaa. Sitä ei voi selittää, vaan “sen” voi ymmärtää vain tuntemalla sen itse.

 

Vaikka kirjassa sanotaan onnistumisen halun tulleen Herrigelin tielle tämän tavoitellessaan unelmiaan, mielestäni kirjan pääteema on lannistumattomuus ja ahkeruus. Kun sinulla on intohimo ja unelma johonkin, sen eteen on valmis tekemään ja antamaan kaikkensa, tuli epäonnistumia sitten eteen kuinka paljon tahansa, aivan kuten Herrigelilä kävi jousiammunnan kanssa. Välillä asioiden jopa suorastaan pitää mennä pieleen, sillä juuri epäonnistumisista löytyvät ne suurimmat opit, sen sijaan että tekisimme aina ne helpoimmat ja turvallisimmat päätökset. Tällä osa-alueella itselläni on ainakin rutkasti petrattavaa.

 

Kokoisekseen kirja on yllättävän raskas. Suurempia ahaa-elämyksiä ei valitettavasti itselleni päässyt syttymään, mutta olipahan hyvni erilainen kirja mitä olen nyt hetkeen lukenut. Kirja toi itselleni mieleen aiemmin lukemani Alkemisti –kirjan, joka sai minut repimään hiuksia päästäni. Vaikka tämä kirja muistutti ajoittain lukion pakollista filosofian kurssia (jossa en itse tajunnut mitään) kirja oli ihan mielenkiintoinen ja viihdyttävä omalla kierolla tavallaan.

 

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!