Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Zlatan

Kirjoitettu 13.12.13
Esseen kirjoittaja: Emma Kyyrä
Kirjapisteet: 3
Kirja: Zlatan Ibrahimovic
Kirjan kirjoittaja:
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Mies joka ei tullut toimeen kenenkään kanssa.

Ja silti menestyi. Hyvin. Erittäin hyvin. Esimerkillisesti. Suorastaan kadehdittavasti.

Tunnustan, mietin liian usein sitä, kuinka hyvin tulen juttuun ihmisten kanssa. Ehkä jonkunasteisen oman epävarmuuden ja epävarman ympäristön vuoksi kiinnittää liikaa huomiota ihmisiin. Zlatan. Hänestä voisi tässä suhteessa ottaa mallia. Ainakin kirjan mukaan kyseessä on suhteellisen rehti mies. Hän ei turhaan koittanut miellyttää ihmisiä, ei yrittänyt ahtaa itseään niihin muotteihin, joihin pitäisi mennä ja joissa voisit menestyä. Ei. Omalla tavallaan mies selvitti tiensä huipulle. Lukemattomia tunteja treeniä, loputonta harjoittelua, painimista motivaation kanssa. Lupa toimia eri tavalla.

Kiinnitin kirjassa huomiota muutamaan toistuvaan yksityiskohtaan.

Kärsimättömyys.

Olen epäkärsivällinen etenkin odottaessani. Tuloksen haluaisi näkyvän heti. Motivaatio lähtee laskuun kun asiat näyttävät rullaavan liian hitaasti madellen eteenpäin. Tulee turhautumisia ja huonompia ajanjaksoja. Epäonnistumiset seuraavat toisiaan. Alkaa psyykkaaminen. Arjessa olen huomannut minulla toimivan sen, että keskityn johonkin toiseen asiaan pääintohimon sijaan. Miten saisin tämän toimivammaksi myös akatemialla.

Suuri kehityshaasteeni on asioiden loppuunvienti. Projektin lopahtamisen, tai vaikkapa alkuinnostuksen jälkeisen ajan selvittäminen ei motivoi yhtään. Se venyy ja venyy. Ihmettelen tätä edelleen. Tapanani on nimittäin yleensä aina ollut hoitaa paskaduunit alta pois ennen seuraavaan, mielenkiintoisempaan hommaan ryhtymistä. Akatemialla olen kuitenkin huomannut, että innostus vain hiipuu, ja koitan vähin äänin jättää asiat syrjään. Tästä hyvänä esimerkkinä Bravuur.

Epäonnistumisten esiin tuominen on minulle siis hankalaa. Mutta on pakko parantaa, muuten joudun selviämään niistä aina yksin. Ihmiset eivät edelleenkään pysty lukemaan minua ja ajatuksia kuin kirjaa Zlatanin elämästä.

Toinen piirre josta löysin itseni oli huono huolehtiminen itsestä. Ehkä nämä hieman nivoutuvat toisiinsa, omat huonot asiat on vaikea tuoda esille, ei halua rasittaa muita omilla harmeillaan, eikä ole lapsuudessa kokenut että sille olisi sijaa tai tilaa. On pärjättävä yksin. On mentävä eteenpäin ja selviydyttävä. Tuo voitontahto, selviytymispakko kiinnitti huomioni useamman kertaa kirjan edetessä. Pidän tästä itsessäni. Ehkä paras asia mitä vanhemmiltani olen saanut: liian vähän huomiota. En oleta ihmisiltä liikoja, en luota helpolla ihmisiin, ja tiedän selviäväni kaikesta. Vaikka yksin.

Jatkuva motorola.

Zlatanin kirja oli kuin hyvä reflektio. Positiivisesti ja negatiivisesti vaikuttaneet asiat tuotiin esille. Samoin neutraalit hyvän mielen jutut. Näin joulun alla hyvää luettavaa opintojekirjaustakin ajatellen. Sillä en ennen ole yhtä pätevää reflektiota lukenut.

Myöskin yksittäisten tilanteiden reflektointi, jatkuvan motorolan käyminen omassa päässä tuottaa tulosta. Huomasin tässäkin samaistuvani Zlataniin. Liekö syynä urheilumaailma, jossa elämääni olen paljon viettänyt, vai jokin aivan muu. Ajattelen paljon. Ajatteleminen on voimavarani.

En osaa hyödyntää sitä parhaimmalla mahdollisella tavalla Mittavassa. Arvioin jatkuvasti päässäni asioita. Puran ajatuksiani iltaisin “kolumneiksi”. Noloa, tiedän. Mutta selkeyttää päätäni.

Zlatan oli yksilö joukkueessa.

Olen yksilö Mittavassa. Hän oli yksilö kulloisesakin seurassaan, minä työpaikallani akatemialla. Yksilö osana joukkoa.

Joukkuepelin tavalla on helppo ymmärtää tiimityöskentelyn ydin ajatus. Olen yksilö osana joukkoa. Joukkue on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. Pidän huolen omien taitojeni kehittymisestä ankaralla harjoittelulla. Ja pyrin toiminnallani edistämään (tai olemaan vähintäänkin neutraali) muiden kehittymiselle. Yhdessä voitetaan, mutta yksilöinä kasvetaan ja kehitytään.

Mielestäni Jaana on kehittynyt huimasti kuluneen vuoden aikana. En tiedä olemmeko osanneet häntä riittävästi tukea, antaa tilaa, mutta olla mukana. Täytyy kysyä asiasta heti huomenna. Muutenkin yksilön oppiminen on hienoa nähdä. Olen peruspositiivinen ihminen, iloitsen muiden puolesta enempi kuin itseni. Siinä mielessä en näekään, että olisimme Mittavassa fudisjoukkueelaisten tavoin kilpakumppaneita keskenämme, joskin jonkinlaista pientä kilpailua on aina hyvä kehittää (sillä buustaamme toisiamme kiristämään vauhtia).

Kuluneen syksyn aikana olen ymmärtänyt paljon. Suurin oivallukseni oli, kun ymmärsin haluavani oppia liiketaloutta. Tiimiakatemiasai merkityksen ja jonkinlaisen suunnan. Viime keväänä oppimani tavoitteiden tarpeellisuus on myöskin hyödyntänyt itseäni. Tiedän tavoitteet tarvitsevani, niinpä myös asetan ne itselleni, jotta voin saavuttaa jotain. Saada asiat tehtyä. Ja valmiiksi. Ja helpotettua päätöstentekemistä.

Syksyssä on ollut periaatteessa pelkkää hyvää (kuten tapaani kuuluu). Väsymys on ärsyttävää, mutta itseaiheutettua.

Vauhti akatemian hommissa ei ole riittävän kova, haluaisin projektin tai kaksi lisää, mutta oma arkuuteni ja liiak heikkouksien tiedostaminen ja niihin takertuminen ovat painaneet kovasti jarrua. Lukkoja on vielä avattava.

Ja vahvuuksia etsittävä.

Olen varmasti hyvä jossakin. Osaan kaikkea perushyvin, mutten ole ammattilainen tiettävästi missään. Enkä ole intohimoisesti mitään. Paitsi rakastan juosta ja urheilla ja kuntoilla, sekä hienoja vaatteita.

Tiedän, että haluan asua joskus vielä Ruotsissa. Unelmanani tällä hetkellä on tehdä kesäprojekti meren tuolla puolen.

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!